Pikkuhuuhkajien topparikaksikko päätyi samaan sarjaan – ”Kun tuollainen tilaisuus tulee”

Pikkuhuuhkajien toppari Leo Väisänen suuntasi elokuun lopussa Rovaniemen Palloseurasta Hollannin toisella sarjatasolla pelaavaan Den Boschiin.
Väisänen, 21, ehti edustaa RoPS:aa vajaat kaksi kautta ja nousi tuona aikana Veikkausliigan nuorten pelaajien eliittiin.
RoPS on näillä näkymin matkalla Veikkausliigan mitalisijoille ja ensi kauden europeleihin, mutta Väisäselle päätös siirtyä ulkomaille oli helppo tehdä.
– Siirtoikkunan viime hetkillä tuli viestiä agentilta, että Hollannin ykkösdivarin jengi Den Bosch ois kiinnostunut. En sitten hirveen kauan miettinyt. Kun tollanen tilaisuus tulee, niin totta kai haluaa lähteä uusia haasteita kohti, kertoo Väisänen Huu-tv:lle.
Topparilupaus kyseli hollantilaisesta jalkapallosta maajoukkuekaveriltaan Richard Jenseniltä, joka on pelannut Alankomaissa jo kuusi vuotta. Jensen, 22, pelasi ensin Twenten organisaatiossa ja debytoi tammikuussa seuran edustusjoukkueessa maan pääsarjassa, josta joukkue tippui. Kesällä hänkin siirtyi maan toiselle sarjatasolle, mutta uudeksi osoitteeksi tuli Roda JC, joka tippui niinikään Eredivisiestä.
– Se (Leo) lähetti mulle tekstiviestiä jokunen viikko sitten ja kyseli vähän joukkueista. Siinä lopussa vaan sanoin, että jos tällainen tilaisuus tulee, niin ehdottomasti pitäis ottaa.
Jensenin oma maisemanvaihdos tuli hänelle pienenä yllätyksenä.
– Tuli vähän puskista. Itse luulin, että Twentessä ois tullu tällä kaudella paljon peliaikaa, mutta se ei näköjään ollut ihan niin. Sitten kun tää vaihtoehto (Roda) tuli, niin se oli otettava vaan.
Väisänen ja Jensen ovat mukana Suomen U21-maajoukkueessa, joka kohtaa perjantaina EM-karsinnassa Tanskan Aalborgissa ja ensi viikon tiistaina Puolan Helsingissä.
Suomi lähtee otteluihin karsintalohkon kolmannelta sijalta. Samassa lohkossa pelaavat Tanskan (2.) ja Puolan (1.) lisäksi myös Georgia (4.), Färsaaret (5.) ja Liettua (6.)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon
- Glen Kamara avauksessa – katso Huuhkajien kokoonpano Liettua-peliin
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Ennakkopaketti MM-karsintaotteluun Liettua-Suomi: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Friisin kommentit
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin