Tanskan maajoukkueen kriisi paisuu – väliaikaisvalmentaja nimitetty
Kuva: Getty Images
Tanskan jalkapalloliitto DBU on nimennyt John Jensenin miesten maajoukkueen väliaikaiseksi päävalmentajaksi.
Uutisoimme aiemmin, että DBU on joutunut hakemaan erikoisia ratkaisuja välttääkseen valtavan sakon Euroopan jalkapalloliitolta Uefalta ja sulkemisen kansainvälisistä turnauksista.
Maan jalkapalloliiton ja pelaajayhdistyksen väliset neuvottelut yhteistyökumppaneihin liittyvissä sopimusasioissa ovat kariutuneet ja pelaajat ovat kieltäytyneet pelaamasta joukkueen kahdessa seuraavassa ottelussa.
Otteluissa Slovakiaa ja Walesia vastaan Tanskan joukkueessa nähdään näillä näkymin pelaajia maan futsalmaajoukkueesta sekä Tanskan alemmilta sarjatasoilta.
Tanskan kahden ylimmän sarjatason pelaajat ovat kieltäytyneet mahdollisuudesta edustaa maajoukkuetta.
Vuodesta 2016 lähtien miesten maajoukkuetta luotsannut Åge Hareide on osallisena jupakassa eikä siten ole myöskään liiton käytettävissä kyseisissä otteluissa.
– Meidän on osallistuttava näihin kahteen maaotteluun välttääksemme miljoonien sakot ja maajoukkueen mahdollisen hyllytyksen (kansainvälisistä peleistä) moneksi vuodeksi, sanoi DBU:n joukkuemanageri Kim Hallberg FourFourTwon mukaan ja kiitti Jenseniä vaikean haasteen vastaanottamisesta.
Entinen keskikenttäpelaaja Jensen pelasi urallaan Tanskan A-maajoukkueessa 69 ottelua.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta