Keskiviikon Mestarien liiga -otteluiden puhutuin tapaus oli Cristiano Ronaldon ulosajo Valenciaa vastaan. Valencian päävalmentaja Marcelino vaihtoi sanasen Ronaldon kanssa ulosajon jälkeen.

Ronaldo tönäisi Valencia-puolustaja Jeison Murillon maahan boksin sisällä, jonka jälkeen hän repäisi puolustajaa kevyesti hiuksista. Tuomari Felix Brych antoi tilanteesta suoran punaisen kortin Ronaldolle, joka ei voinut uskoa tätä todeksi.

Ulosajo on herättänyt paljon keskustelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Monet ovat ihmetelleet tuomion kovuutta tilanteeseen nähden. Juventus joutui Ronaldon ulosajon myötä miehen vajaalle jo 29. minuutilla.

– Hän oli todella järkyttynyt, hän jopa itki, koska hän sanoi, ettei tehnyt mitään väärää. En ole nähnyt tilannetta, josta punainen kortti tuli, Valencian päävalmentaja Marcelino sanoi ottelun jälkeen Goalin mukaan.

Marcelino kertoi, että hän vaihtoi muutaman sanan Ronaldon kanssa ulosajon jälkeen. Marcelino ei kuitenkaan halunnut julkisesti kommentoida, mistä he puhuivat.

Juventus voitti kuitenkin ottelun lopulta maalein 2-0.

Mitä mieltä sinä olit Ronaldon tuomiosta? Kerro mielipiteesi Suomen suurimmassa jalkapalloaiheisessa Facebook-ryhmässä Jalkapallon olohuoneessa. Liity mukaan tästä.