Tottenham-Liverpool
Lauantaina 15.9 klo 14.30
Valioliiga

Lauantaina Valioliiga palaa maajoukkuetauon jälkeen normaaliin päivärytmiin. Uuden kierroksen aloittaa huippuottelu Tottenhamin ja Liverpoolin välillä.

Tottenham ja Liverpool ovat maaliahneita joukkueita

Tottenham on aloittanut kautensa vahvasti yhtä kauneusvirhettä lukuunottamatta. Kauden neljästä ensimmäisestä pelistä kasassa on kolme voittoa, joista maukkain oli varmasti Manchester Unitedin kaataminen vieraskentällä murskaavasti 3-0. Ennen maajoukkuetaukoa pelatussa ottelussa Tottenham kuitenkin hävisi Watfordille vieraissa 1-2 ja on yhden tappion vuoksi sarjassa viidentenä.

Harry Kane pystyi murtamaan elokuun kirouksen ja osui kahdesti Valioliigassa. Lucas Moura on hieman yllättäenkin ollut Tottenhamin tehokkain pelaaja ja osunut jo kolmesti. Kenttätasapaino ei ole vielä aivan viime kauden tasolla, mutta Pochettinon miehistö parantaa varmasti otteitaan syksyn edetessä.

Liverpoolin kauden alku on ollut huimaa seurattavaa. Joukkue on Valioliigan jaetulla kärkipaikalla puhtaalla pelillä neljän kierroksen jälkeen. Maaliero Liverpoolilla on murskaava 9-1 ja hieman yllättäenkin puolustuspää on ollut joukkueen vahvuus. Liverpoolin jalkoihin ovat jääneet jo West Ham, Crystal Palace, Brighton ja Leicester.

Jürgen Kloppin miehistö pelaa yhtä dynaamsesti kuin viime kaudellakin, mutta entistä fiksummin. Salahin, Firminon ja Sadio Manen liikeratoja ja juoksuja on vastustajien entistä vaikeampi ennakoida. Sadio Mane on toistaiseksi ollut triosta tehokkain ja paukuttanut jo upeat neljä osumaa. Salah komppaa kahdella maalilla ja Firminokin on osunut jo kertaalleen.

Tottenham on edelleen vahva joukkue, mutta onko se kehittynyt tarpeeksi vastustajiin nähden? Liverpool on näyttänyt että sen rutiini kestää ennakolta heikompia joukkueita vastaan, mutta nyt vastaan tulee toinen kärkijoukkue. Kumpikaan ei varmasti halua hävitä tätä matsia, joten vauhtia ja tilanteita tullaan näkemään molemmissa päissä.

Viime kausien kohtaamiset ovat olleet maalirikkaita ja tästäkin ottelusta voidaan hyvällä syyllä odottaa maalirikasta kamppailua. Popcornit esiin ja nauttimaan iltapäiväpelin huumasta!

Tuplaa voittosi näin:

1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa ilmainen pelitili
3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin
4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta

Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Tottenham-Liverpool yli 2.5 maalia – kerroin 2.32 (normaalisti 1.66)

Jos ottelun maalimäärä on yli 2.5, voitat 20€ vedolla 46,40€ voiton.