Jokohan doping-saaga nyt päättyi? Korkein oikeus palautti perulaistähden pannan
Kuva: Getty Images
Pelaa, ei pelaa, pelaa, ei pelaa… Perun maajoukkuehyökkääjä Paolo Guerreron pelioikeuden eväämisestä tai palauttamisesta on käyty ikuiselta tuntuvaa vääntöä, mutta maanantainen Sveitsin korkeimman oikeuden päätös taisi sanoa saagalle viimeisen sanan.
34-vuotias Guerrero antoi positiivisen doping-näytteen lokakuussa 2017 Argentiinaa vastaan pelatun MM-karsintaottelun jälkeen. Näyte sisälsi kokaiinin johdannaista. FIFA langetti tuolloin Guerrerolle vuoden pelikiellon, mutta pelaaja valitti päätöksestä.
Valituksen myötä pelikieltoa lyhennettiin aluksi puoleen. Sitten kansainvälinen antidopingjärjestö WADA vaati kansainväliseltä vetoomustuomioistuimelta CAS:lta tuomion koventamista, ja seuraavaksi pelikielto olikin 14 kuukauden mittainen.
[readmore from=Guerrero-Paolo]
Valituskierre kuitenkin jatkui, ja pelikielto päätettiin välikaisesti kumota. Näin Guerrero näki unelmansa käyvän toteen ja hän pääsi mukaan kipparoimaan Perua Venäjän MM-turnauksessa.
Sveitsin korkeimman oikeuden tuore päätös pitää Guerreron sivussa pelikentiltä ensi vuoden huhtikuulle saakka.
Guerrero siirtyi viime elokuussa Brasilian pääsarjan sisällä Flamengosta Internacionaliin, mutta ei ole pelannut uudessa joukkueessaan pelikieltonsa takia. Aiemmin urallaan hän on edustanut muun muassa Bayern Müncheniä ja Hamburger SV:tä.
Lähde: FourFourTwo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”