Seuralegenda ylistää KuPS:ssa parrasvalot varastanutta nuorukaista: ”Se on jo harvinaista”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopiossa ollaan sunnuntaina jännän äärellä, kun KuPS isännöi Tampereen Ilvestä. Joukkueet ovat tasapisteissä, kun kummallakin on sarjaa kolme ottelua jäljellä. Kaksikko himoitsee pääsyä kolmen parhaan joukkoon, joka toisi mitalien lisäksi myös europelit omalle paikkakunnalle ensi kaudella.
KuPS-legenda Ilja Venäläinen povaa tasaista ottelua.
– Tiukka peli tietenkin tulossa. Nyt on yksi hetki, kun asiat ratkeavat.
– Usko meinasi loppua kesällä itseltäkin, kun tuli se heikko jakso. Nyt kaikki on kuitenkin mahdollista ja joukkue on mitalinsyrjässä kiinni. Honka ja Ilves ovat löytäneet toki myös omat juttunsa.
KuPS:n peli on rullannut viime aikoina. Joukkue on hävinnyt vain yhden kerran viimeisestä yhdeksästä ottelustaan. SJK:sta Kuopioon loppukesällä siirtynyt Reuben Ayarna on tuonut pelaamiseen ryhtiä.
– Ayarna on tuonut siihen oman osansa. Hän on tasapainottanut hyvin ja ollut myös pallollisena hyvä. Joukkueen puolustuspeli on stabiilimpaa nyt kuin alkukaudesta ja siihen on löydetty oikeat miehet. Hyvä jakso on mahdollistanut nousun mitalitaistoon, Venäläinen sanoo.
Rasmus Karjalainen on kuopiolaisten paras maalintekijä 16 osumallaan, jolla hän nousi jakamaan KuPS:n yhden kauden maaliennätystä. Venäläinen odottaa kärkimieheltä vielä ainakin yhtä maalia.
– Ehdottomasti. Nyt tarvitaan ratkaisijoita. Rasse voi olla se pelaaja, joka tekee eron. Hän oli huilivuorossa viime pelissä, joten häneltä löytyy virtaa.
– Vanha pelikamu Petteri Pennanen on myös onnistunut hyvin. On ollut ilo katsella hänen pelaamistaan. Hänen omat maaliennätykset ovat paukkuneet ja hänestä on tulossa ”kymmenen maalin mies”.
KuPS:n vuoden pelaaja on Venäläisen mielestä kuitenkin Karjalainen.
– Hän on tehnyt todellisen läpimurron. Joukkueessa on paljon onnistujia, mutta kun tekee yli 15 maalia, niin se on jo harvinaista. Hän on tehnyt vaatimattomasti saman verran maaleja kuin Markku Hyvärinen ja Olli Rissanen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen