UEFA Regions’ Cupin suomalaisedustajalle tappio ensimmäisessä pelissä
Kuva: Juha Tamminen
Kaarinan Poikien taival eurokentillä alkoi mollivoittoisesti, kun UEFA Regions’ Cupissa ensimmäisenä vastaan asettui Castilla y León Espanjasta.
Niklas Kuusio siirsi KaaPon 0-1 johtoon rangaistuspotkulla ensimmäisen jakson lopussa. Toisella jaksolla espanjalaiset painoivat kuitenkin kaksi maalia ja näin ollen turnauksen avausottelusta pisteet espanjalaisten pussiin.
Turnaus jatkuu kahden välipäivän jälkeen perjantaina, jolloin KaaPo kohtaa isäntämaa Ukrainan joukkueen. Samassa lohkossa pelaa myös Azerbaidzanin joukkue.
KaaPo selvisi turnaukseen voittamalla viime vuonna Suomen Regions’ Cupin finaalissa SJK Akatemian 5-2.
UEFA Regions’ Cupista:
KaaPo toimii turnauksessa Suomen edustajana, joten seuran nimeä ei UEFAn virallisissa ohjelmissa ja taulukoissa näy. Koska turnaus on tarkoitettu amatööripelaajille, siinä on mukana muutamia sääntöjä, jotka vaikuttavat KaaPon joukkueen kokoonpanoon. – Joukkueen koko turnauksessa on 16 kenttäpelaajaa + 2 maalivahtia – Pelaaja ei ole saanut pelata otteluakaan minkään maan pääsarjassa eikä ole saanut pelata ammattilaisena missään muussakaan sarjassa – Kilpailuun osallistutaan Suomen edustajana ja sääntöjen mukaan joukkueessa tulee olla pelaajia kolmesta alueen (Länsi-Suomen piiri) joukkueesta – Kilpailun pelioikeuksiin vaikuttavat myös pelaajan ikä ja kauanko pelaaja on ollut rekisteröityneenä seurassa/alueen seurassaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS menettämässä Samuli Miettisen – ulkomaansiirto lähellä!
- Virallista: Axel Vidjeskog löysi uuden seuran
- Virallista: Laitahyökkääjä palaa Italiasta Suomeen – siirtyy Veikkausliigaan
- Haastattelu: Valioliigassa kiinnostusta herättänyt Terry Yegbe arvostaa aikaansa Suomessa – tähtää MM-kisoihin: ”Kuuluu suunnitelmiini”
- Ruotsalaisille jättipettymys Eurooppa-liigassa – toisessa ottelussa täysi kaaos
- Turun Inter menettää kaksi pelaajaa ulkomaille
- Donald Trump sai Fifalta tärkeän tehtävän
- Shefki Kuqi uusiin maisemiin
- Supersuositusta Alisha Lehmannista, 27, iso uutinen
- Deloitte: Real Madrid rikkoi ennätyksen – näin paljon suurseurat tienasivat

- José Mourinhon aika on käymässä vähiin – ratkeaako kohtalo jättimäisessä ottelussa?
- Deloitte: Real Madrid rikkoi ennätyksen – näin paljon suurseurat tienasivat
- Sydämenpysähdyksen kokenut Bove ei saa pelata Italiassa – ura jatkuu Englannissa