Veikkausliigalegenda ihmetteli FC Lahden valmentajaratkaisua: ”Mielestäni Lahden pitäisi kiittää häntä”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamnin seuralegendoihin kuuluva Jani Lyyski jännittää tilannetta, johon joukkue on ajanut itsensä. Saarelaiset ovat Veikkausliigassa sarjataulukon toiseksi viimeisellä sijalla, joka tarkoittaa sitä, että joukkue joutuisi karsimaan ensi kauden sarjapaikastaan, mikäli tilanne ei muutu viimeisen kolmen kierroksen aikana.
Sunnuntaina IFK isännöi FC Lahtea, jolla on niskassaan 11 ottelua ilman voittoa.
– Nyt jos koskaan on taas tärkeä peli. Nyt niitä pisteitä tarvitaan, koska IFK on karsijan paikalla. Niitä on pakko saada, Lyyski sanoo painokkaasti SuomiFutis-sivustolle.
FC Lahti potki päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen pihalle, kun joukkue hävisi viime viikonloppuna rumasti TPS:lle lukemin 2-5. Lyyski ei olisi halunnut tuon muutoksen tapahtuvan.
– Tilanne on täysin eri kuin viikko sitten. Pelaajat saavat usein tällaisesta valmentajavaihdoksesta lisämotivaatiota ja haluavat näyttää.
– Olin aluksi aivan varma, että IFK vie tämän pelin, mutta nämä olivat huonoja uutisia.
Korkeakunnas valmensi Lahtea kaudesta 2014. Jonkun mielestä hänen potkunsa kolme kierrosta ennen sarjan päättymistä voisi kokea epäkunnioittavana. Etenkin kun tiedossa oli, että hän olisi lähtenyt joka tapauksessa kauden päätteeksi.
– Korkeakunnas on tehnyt hyvää työtä aika pienellä budjetilla monta vuotta. He ovat päässeet eurokentillekin. Mielestäni Lahden pitäisi kiittää häntä tehdystä työstä. Hän oli kuitenkin jo lähdössä kauden päätteeksi, joten tavallaan ymmärrän myös tämän ratkaisun, Lyyski toteaa.
Entinen toppari ei osaa asettaa sunnuntain otteluun ennakkosuosikkia.
– Lahden pelaajat yrittävät varmasti pelata kovaa ja taklaavat enemmän kuin viime peleissä. IFK:n puolesta puhuu kuitenkin se, että joukkue on hävinnyt vain kaksi peliä viimeisestä kahdeksasta ottelustaan, joista toinen oli HJK:lle vieraissa. Joukkueen puolustuspeli on nyt jotenkin organisoidumpaa. Veikkaan, että ottelusta tulee vähämaalinen.
IFK:ssa vuosikaudet kapteenina toiminut Lyyski ei ole tyytyväinen IFK-pelaajien otteisiin tällä kaudella. Hän ei halua antaa vuoden pelaaja -titteliä kenellekään.
– Voi olla, että olen liian kova, mutta mielestäni sitä titteliä ei voi antaa kenellekään. Liian moni pelaaja on alisuorittanut. Odotin joukkueelta aivan jotain muuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”