Belgialaistähti mursi joukkuekaverinsa nenän harjoituksissa – tarjosi korvaukseksi kymppitonnia

Dalian Yifangin belgialaistähti Yannick Carrasco myönsi, että hän tarjosi joukkuekaverilleen 10 000 euroa lääkärikuluihin murrettuaan tämän nenän.
Carrasco, 25, siirtyi Dalian Yifangiin helmikuussa Atlético Madridista. Hän kertoi Dalian Evening Newsille, että hän otti harjoituksissa yhteen Jin Pengxiangin kanssa, minkä takia kiinalaispuolustajalta murtui nenä.
– Meillä oli harjoitukset ja ajauduimme pieneen välienselvittelyyn yhteentörmäyksen takia. Sen takia hän loukkasi nenänsä. Minusta Jin Pengxiang on hyvä pelaaja ja todella hyvä ihminen.
– Haluan myös pyytää häneltä anteeksi, koska välillä jalkapallossa – myös harjoituksissa – tällaisia valitettavia törmäyksiä voi tapahtua. Toivon myös, että hän toipuu mahdollisimman pian.
Carrasco kertoi tarjoutuneensa maksamaan Pengxiangin lääkärikulut.
– Olen kuullut joitain huhuja. Haluan tehdä selväksi, että halusin aluksi antaa hänelle 10 00 euroa lääkärikuluihin, mutta edustajani eivät hoitaneet sitä hyvin.
– Hän ei saanut rahoja. Liikkeellä on myös huhuja, joiden mukaan hän pyysi minulta valtavaa summaa korvaukseksi. Olen olut suoraan yhteydessä Jin Pengxiangiin, eikä hän ikinä vaatinut sellaista.
– Hän on todella hyvä pelaaja. Haluan pelata hänen kanssa myös ensi vuonna.
Carrasco on pelannut Kiinan Superliigassa 25 ottelua. Hän on tehnyt noissa peleissä yhteensä seitsemän osumaa ja antanut yhdeksän maalisyöttöä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- EM-lopputurnauksen lohkot arvottu
- José Mourinho antoi palaa – kritisoi tuomaria jo ennen ottelua: ”En pysty olemaan rauhassa…”
- Venezian loistava kausi sai jatkoa – suomalaiskaksikko sivussa
- Lumimyräkkä iski Müncheniin – Bayernin sarjaottelu peruttu
- Mohammad Al-Emara mykistyneenä aikaansaamastaan muutoksesta suomalaisessa jalkapalloyhteisössä – ”Se merkitsee enemmän kuin mitkään palkinnot”
- Huuhkajat-legenda avasi lopettamispäätöstään ja antoi vihjeen tulevasta – ”Nyt on ollut aikaa hengähtää”
- Sofia Manner häkeltyi historiallisesta unelmasiirrostaan maailmanluokan sarjaan – tämä yksityiskohta kiinnitti huomion: ”Ihan naurattaa miten identtinen se on”
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Huuhkajat-legenda avasi lopettamispäätöstään ja antoi vihjeen tulevasta – ”Nyt on ollut aikaa hengähtää”
- Venezian loistava kausi sai jatkoa – suomalaiskaksikko sivussa
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- EM-lopputurnauksen lohkot arvottu
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- Mohammad Al-Emara mykistyneenä aikaansaamastaan muutoksesta suomalaisessa jalkapalloyhteisössä – ”Se merkitsee enemmän kuin mitkään palkinnot”
- José Mourinho antoi palaa – kritisoi tuomaria jo ennen ottelua: ”En pysty olemaan rauhassa…”
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”