FC Interin uudet kuviot aukevat – pari uutta lähtijää vahvistui
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter Turku lähtee seuraavaan kauteen jälleen uusien valmentajien komennossa. Päävalmentaja José Riveiro ja tämän kakkosmies Sergio Almenara aloittavat työnsä seurassa konkreettisesti näinä päivinä. Ensimmäiset joukkueharjoitukset pidetään 5. marraskuuta.
Joukkue ensi kaudelle ei ole vielä lainkaan valmis. Interillä on koossa 12 liigatason pelaajasopimusta – tavoite on saada niitä vielä 10 lisää.
Ennen kauden päätöstä varmistui, että tämän vuoden pelaajista Ari Nymania, Mika Mäkitaloa, ja Jere Koposta ei enää nähdä sinimustissa. Kolmikon jatkoksi uusiin suuntiin lähtevät odotetusti Abdoulie Mansally, sekä vasta kesällä seuraan Kemistä saapunut Julián Guevara.
Interin tekninen johtaja Vesa Mäki kertoo suunnitelmista seuran sivustolla.
– Etsimme nykyjoukkueen ulkopuolelta vahvistusta puolustukseen vasemman laitapuolustajan ja topparin paikoille, keskikentälle useampaankin rooliin sekä hyökkäykseen niin keskelle kuin laidallekin. Osa pelaajista varmistuu todennäköisesti jo lähipäivinä, mutta kaikkien osalta emme pidä kiirettä.
Vasemman pakin paikan itselleen viime kaudella ominut Teemu Penninkangas kuuluu pelaajiin, joilla ei ole jatkosopimusta Interin kanssa.
LUE MYÖS:
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon