FC Lahti tiedottaa kotisivuillaan tehneensä kaksivuotisen sopimuksen keskikenttäpelaaja Matti Klingan kanssa. 23-vuotias Klinga palaa näin takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa ja entiseen seuraansa.

FC Lahti

@FCLahti1996
✍️ DEAL | Tervetuloa kotiin Klinga!
FC Lahti ja Reipas-kasvatti Matti Klinga ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Tästä uutiseen 👉 bit.ly/2PiOeTZ

#FCLahti #Veikkausliiga

Lahtelaisen Reippaan kasvatti Klinga debytoi FC Lahdessa jo kaudella 2011. Hän oli tuolloin 16-vuotias ja oli nostamassa debyyttikaudellaan FC Lahtea Ykkösestä Veikkausliigaan.

Veikkausliigassa Klinga sai koko ajan kasvavaa vastuuta ja neljän kauden aikana hän pelasi FC Lahden paidassa kaikkiaan 105 virallista ottelua.

Suomen juniorimaajoukkueiden entinen vakiokasvo jatkoi matkaansa Lahdesta HJK:hon, ja sieltä edelleen SJK:hon. Kaudella 2018 Klinga pelasi SJK:ssa 17 liigaottelua, joissa hän teki kaksi maalia.

– Tuntuu hyvältä palata kotiin. Olen todella innoissani ja odotan ensi kaudelta, että pystyn auttamaan joukkuetta, Klinga sanoo FC Lahden tiedotteessa.

– Uskon, että pääsen pelaamaan omaa pelipaikkaani ja omien vahvuuksieni mukaan. Olemme rakentamassa Lahdessa uutta ja olen puhunut paljon Sami Ristilän kanssa, joten on hyvät fiilikset.