Torstaina Suomen jalkapallomaajoukkue teki Ateenassa historiaa. Suomi varmisti ensimmäistä kertaa karsintalohkon voiton, vaikka se hävisi Kreikalle 0-1.

Tappiosta huolimatta Nations Leaguen eli Kansojen liigan C-divisioonan kakkoslohkon ykköspaikka varmistui Suomen osalta. Vaikka Kreikka voikin yhä nousta Huuhkajien kanssa tasapisteisiin, helleenit ovat perässä keskinäisissä kohtaamisissa. Maaliero on Suomen eduksi 2-1.

Suomi johtaa lohkoaan 12 pisteellä ennen viimeistä lohkovaiheen ottelua. Viroa vastaan päätöspelissä pelaava Kreikka on toisena yhdeksällä pisteellä ja sijoittuu parhaimillaankin toiseksi lohkossa.

Viidestä pelistä Suomi on voittanut neljä ja hävinnyt yhden. Vastustaja ei ole tehnyt sinivalkoisten verkkoon vielä maaliakaan. Kreikan torstainen osuma lipui maaliviivan yli puolustaja Albin Granlundin jalasta epäonnisessa tilanteessa.

Upeat esitykset Nations Leaguessa ovat tulleet pienoisena yllätyksenä maajoukkuetta vuosina 2000-2005 valmentaneelle Antti Muuriselle. Seitsemän Suomen mestaruutta valmentajana voittanut Muurinen sanoo Suomen jopa ylittäneen hänen odotuksensa lohkossaan.

– Lähtöasetelmien suhteen Kreikka oli lohkon suosikki. Suomi pystyi hienolla tavalla ohittamaan Unkarin ja Kreikan. Tämä säteilee tulevaisuuteen. Nykymaajoukkue loistaa nyt yhtenäisyydellä, vaikka koko ajan olemme tottuneet puhumaan, että joku pelaaja puuttuu. Tämä on joukkue, Muurinen sanoo SuomiFutis-sivustolle ja jatkaa:

– Totta kai Lukas Hradecky, Teemu Pukki ja Robin Lod ovat mielestäni kolme tuon joukkueen tähteä, mutta aina tuntuu löytyvän kaveri tilalle poissaolojen sattuessa. Olen aina vähän jopa yllättynyt. Aikoinaan puhuttiin, että silloin meillä on vahva A-maajoukkue, kun kaikki pelaavat omissa seuroissaan ulkomailla. Nyt meillä yhtäkkiä onkin se. Seurat eivät ole ehkä Ajax, Liverpool tai vastaavia, mutta pelaajat saavat vastuuta, ja se auttaa maajoukkuettamme.

– Tämä on nimenomaan joukkueen voitto. Riven (Markku Kanerva), taustojen ja sen upean pelaajiston. Siitä on tullut joukkue ja se on ollut positiivinen yllätys.

Lohkovoitto avasi Suomelle uuden mahdollisuuden päästä vuoden 2020 EM-lopputurnaukseen. Maaliskuussa 2020 pelattavat Nations Leaguen pudotuspelit ovat nyt toinen tapa päästä lopputurnaukseen perinteisten EM-karsintojen lisäksi.

Suomen EM-kisapaikka on enää vain kahden voiton päässä. Suomi kohtaa Nations Leaguen pudotuspelien välierässä jonkun kolmesta muusta C-divisioonan lohkovoittajasta. Mahdollisessa finaalissa vastaan tulisi toisen välieräottelun voittaja. Finaalin voittaja pääsee EM-turnaukseen.

Isot panokset vielä Unkaria vastaan

Sunnuntaina Suomi pelaa Nations Leaguen lohkovaiheen viimeisen ottelunsa vieraissa Unkaria vastaan. Siis panokseton ottelu tiedossa, kun lohkovoitto on jo varma, eikö? Peliaikaa sitä vähemmän saaneille vailla huolta lopputuloksesta.

Ei, ei. Kaikkea muuta. Vaikka Suomi varmistikin jo lohkovoiton, Budapestin illassa pelattavassa kamppailussa riittää vielä panosta.

Jos Suomi voittaa Unkarin, sen mahdollisuus saada välieräottelu kotikentälle kasvaa. Välierävastus selviää kuitenkin vasta ensi vuonna alkavien EM-karsintojen jälkeen. Niiden jälkeen on tiedossa, selviytyykö kukaan C-divisioonan lohkovoittajista varsinaisten karsintojen kautta EM-turnaukseen.

Vielä toissa kaudella HIFK:ta Veikkausliigassa luotsannut Muurinen pitää Unkari-pelin merkitystä suurena, sillä hänestä kotietu olisi todella tärkeä asia.

– Se olisi ilman muuta iso etu. Siinä pelissä on panos, ja pidän sitä panosta isona. Nyt tulee eteen koko ajan uusia tavoitteita ja meidän pitää nämä tavoitteet vain hilata kotiin. Pelistä vaaditaan voitto, Muurinen naulaa.

Ansaittu jatko Kanervalle

Lohkovoiton kautta päävalmentaja Markku Kanervan sopimus jatkuu ainakin maaliskuuhun 2020 asti. Perus-Markuksi lempinimetyn Kanervan alkuperäinen kontrahti oli kolmivuotinen ja sen piti päättyä loppuvuonna 2019.

Kanervan diili jatkuu odotetusti myös 2020 EM-kisoissa, jos Suomi pääsee arvoturnaukseen ensimmäistä kertaa historiassaan. Kesäkuun 12. päivä vuonna 2020 alkavat EM-kisat pelataan 12 isäntäkaupungissa ympäri Eurooppaa. Kaupungit ovat Amsterdam, Baku, Bilbao, Budapest, Bukarest, Dublin, Glasgow, Lontoo, München, Rooma, Kööpenhamina ja Pietari.

Päävalmentajasopimuksen jatkuminen on Muurisen, 64, mukaan täysin ansaittu asia.

– Ilman muuta. Minultakin on moni kysynyt, miksi tätä Kanervaa ei valittu jo aiemmin päävalmentajaksi. Aina esiin nousee tämä ikuisuusasia, että pitääkö Suomella olla kotimainen vai ulkomaalainen päävalmentaja. Rive on varmasti imenyt hyvin tietotaitoa jo oltuaan monen edellisen päävalmentajan kakkosvalmentaja. Se on osoittanut, että meillä on kotimaassa todella päteviä ja kyvyikkäitä valmentajia. Rive on onnistunut tehtävässään erinomaisesti.

Jos Suomi selviäisi EM-kisoihin varsinaisten karsintojen kautta, sen Nations Leaguen pudotuspelipaikka menisi C-divisioonan parhaalle lohkokakkoselle. Pudotuspeleissä Suomella on ainutlaatuinen tilaisuus päästä arvokisoihin, joka on Kanervan, koko Suomen joukkueen ja maamme jalkapalloa rakastavien ihmisten pitkäaikainen haave, jopa unelma.

Unkari-Suomi näkyy sunnuntaina 18.11. kello 21.40 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalta, suoratoistopalvelu Viaplaysta ja Viafreessä. Studiolähetys alkaa jo klo 21.