Jalkapallon parissa toimii monia eri ammattikuntia. Pelaaja-agentit eivät oletettavasti kuulu niihin, joita eniten arvostetaan.

Joukossa on luonnollisesti suuri osa kunniallisia toimijoita, mutta mätien omenoiden peli onkin sitten läpimätää. Yhden esimerkin ketkujen agenttien likaisesta pelistä tarjoaa Der Spiegel yhdessä Football Leaksin kanssa.

Kiinan kasvava mahti

Saksalaislehti Spiegel kirjoittaa tapauksesta, jossa eräällä nuorella pelaajalla tehtiin suurta voittoa, vaikkei tällä ole takanaan vielä ainuttakaan peliminuuttia Euroopan ammattilaisseuroissa. Esimerkkitapauksessa sekä pelaaja että tämän agentti tulevat Kiinasta, josta on kasvamassa yhä suurempi mahti kansainvälisillä kentillä – niin vihreillä pelialustoilla kuin ennen kaikkea kulissien takana.

Tuon nuoren pelaajan nimi on Hu Ruibao. Keskuspuolustaja Ruibao oli 20-vuotias, kun hän siirtyi lainasopimuksella kesällä 2017 juuri Bundesliigasta pudonneeseen Darmstadtiin. Kukaan ei tuntenut häntä, eikä hän kuulunut edes Kiinan juniorimaajoukkuerinkiin.

Ruibaon ura on saanut merkittävän buustin hänen agenttinsa ovelan toiminnan avulla. Hyvin luultavasti myös agentti on saanut merkittävän siivun Ruibaon tienesteistä.

Agentin kaksoisrooli avainasemassa

Tarina menee näin. Ruibaon agentti Lucas Chang osti sijoittaryhmineen vuonna 2016 tanskalaisen Vejle BK:n. Vejle on perinteinen seura, jonka historiasta löytyy muun muassa viisi tanskanmestaruutta. Seura oli kuitenkin ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin, ja oli ollut jo pitkään myynnissä ennen Changin ryhmän väliintuloa. Vejle pelaa nykyisinkin Tanskan Superliigassa.

Changin seuraomistajuuteen liittyi kuitenkin iso ongelma. Kansainväliset jalkapallosäännöt kieltävät jyrkästi pelaaja-agenttien seuraomistuksen, sillä tähän liittyy iso eturistiriita. Tällöin agentti voi ansaita rahaa edustettavansa siirrolla.

Football Leaksin saamien asiakirjojen mukaan Chang ei kuitenkaan luopunut agentin työstään seuraomistajuuden myötä. Virallisesti näin toki oli.

Chang aloitti työnsä agenttina Lontoossa vuonna 2011. Agenttifirma World in Motion kuvailee häntä mieheksi, jolla on ”arvokkaita kontakteja ja syvää tietämystä aasialaisista jalkapallomarkkinoista”.

3.6.2016 Chang muutti ammatikseen Facebook-profiilissaan ”seuraomistaja”. Toiminta agenttina kuitenkin jatkui virallisen statuksen muuttumisesta huolimatta.

Manchester City näki tilaisuuden tehdä voittoa

Vejle BK:n uusina omistajina ja kasvoina ulospäin aloittivat siis kesällä 2016 Lucas Chang ja 30-vuotias moldovalainen Andrey Zolotko, joka oli niin ikään työskennellyt vuosien ajan pelaaja-agenttina. 17.9.2016 Chang ja Zolotko olivat kutsuvieraina Manchester Cityn ”Chairman’s Clubilla”, joukkueen kotiottelussa Bournemouthia vastaan. Siitä alkoi vyyhti, jolla Chang ja Ruibao tienasivat huolella.

Juhlapöydän äärellä ottelussa vierailleet Vejlen johtokunnan jäsenet vastaanotti City Football Groupin (muun muassa Manchester Cityn omistavan ryhmittymän) bisnesjohtaja Francisco López. Vain kolme päivää ottelun jälkeen alkoikin Changin ja Lópezin välinen sähköpostinvaihto.

– Kuten puhuimme Manchesterissa, tässä tulevat tiedot kiinalaispelaaja Hu Ruibaosta, Chang kirjoitti meilissään.

Mukaan hän liitti kuvauksen Changin ominaisuuksista, videon harjoituspelistä Schalkea vastaan sekä kopion tämän henkilöllisyystodistuksesta. Tämä todisti Changin jatkavan edelleen työtään pelaaja-agenttina ja tarjoavan suojattiaan Manchester Citylle.

Manchester City oli tuolloin käynnistämässä hanketta nimeltä ”Project Citizen X”, jolla se pyrki saamaan jalansijaa Kiinan markkinoilla. Yksi osa projektia voisi olla kiinalaispelaajiin sijoittaminen.

Lopéz välitti Changin sähköpostin eteenpäin Cityn pelaajatarkkailuosastolle ja kirjoitti saaneensa tarjouksen kiinalaiselta agentilta. Viestiin López kirjoitti, ”ettei Ruibao ole luultavasti riittävän hyvä Manchester Citylle, mutta hänen avullaan voisi tehdä hyvän voiton”.

Agentin palkkiona neljännesmiljoona

Lópezin kollegat eivät ole vakuuttuneita, mutta tämä ei luovuta. Idea olisi tehdä Ruibaon kanssa sopimus, lainata tämä toiseen eurooppalaiseen seuraan ja myydä kahden vuoden sisällä takaisin Kiinaan. Lisäksi López kehui Changin hyvää verkostoa Kiinassa.

– Hän omistaa Vejle Boldklub AS:n, ja käyttää seuraa kehittääkseen pelaajaa ja sitten myydäkseen hänet, López lisäsi.

Vaikka kaikkien työtoverien skeptisyys ei karissutkaan, sai Hu Ruibao marraskuussa 2016 kutsun Manchester Cityn testiin.

17. joulukuuta 2016 López kirjoitti sitten Cityn toimitusjohtaja Ferran Sorianolle sähköpostin, jossa hän listasi Ruibaon sopimuksen ehdot. City tekisi pelaajan kanssa nelivuotisen sopimuksen, joka takaisi Vejle BK:lle 50 prosentin osuuden jälleenmyyntihinnasta. Ruibao lainattaisiin Vejleen kolmeksi vuodeksi.

Tiivistetään vielä: Chang siis välittäisi edustamansa pelaajan Guangzhou Evergrandesta Manchester Cityyn, joka lainaisi tämän välittömästi Changin omistamaan Vejleen. Koko kuvion järkevyys selittyy sillä, että Vejlessä Chang voisi taata Ruibaolle peliaikaa ykkösjoukkueessa. Sivutuotteena hän kuittaisi pelaaja-agentin palkkiona 250 000 puntaa.

Vaihto-oppilasvuosi Euroopassa teki pelaajasta miljonäärin

Sopimusta Cityn kanssa ei lopulta kuitenkaan synny, vaan Ruibao siirtyy suoraan agenttinsa omistamaan Vejle BK:hon. Spiegel ei saanut Manchester Cityltä kommenttia Ruibaota koskeviin neuvotteluihin. Vejle puolestaan vastasi, ettei Changilla ole agenttilisenssiä.

[readmore from=Football-Leaks]

Ruibao siirtyi Tanskaan helmikuussa 2017, muttei pelannut seurassa sekuntiakaan. Kesällä 2017 Vejle sitten lainasi hänet Darmstadtiin, ja esittelytilaisuudessa pelaajan vieressä istui kukapas muu kuin Lucas Chang.

Myöskään Darmstadtissa Ruibao ei päässyt pelaamaan kertaakaan, ja niinpä hän palasi tammikuussa 2018 takaisin vanhaan seuraansa Guangzhou Evergrandeen. Siellä hän ansaitsee nyt 3,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, vaikkei vuoden kestäneellä seikkailulla Euroopassa ollut herunut minuuttiakaan peliaikaa. Olihan Ruibaon pelaajaprofiilissa nyt leima ”käynyt Manchester Cityn testissä”. Ei kai sellaiseen nyt ketä tahansa kutsuta.

Koko tänä aikana Ruibaon markkina-arvo Transfermarktin arvioissa on pyörinyt haarukassa 25 000 – 100 000 euroa – tavallista veikkausliigatasoa siis. Vaihto-oppilasvuosi Cityn treeneissä, Tanskan kakkostason vaihtopenkillä ja Kakkosbundesliigan katsomossa teki Ruibaosta kuitenkin miljonäärin.