RoPS:n luotto nuoriin ei horju – seura hankki kolme uutta lupaavaa pelaajaa
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseuran ensi kauden Veikkausliiga-joukkuetta vahvistaa kolme uutta kotimaista pelaajalupausta.
Tommi Jäntti, 18, Niklas Jokelainen, 18, sekä Henrik Ölander, 21, ovat tällä viikolla allekirjoittaneet sopimuksen RoPS:n kanssa. Jäntin sopimus on 2 vuotta, Ölanderin ja Jokelaisen 1+1.
RoPS:n päävalmentaja Toni Koskelalle pelaajat olivat pääosin jo entuudestaan tuttuja. Sekä keskikenttäpelaaja Jäntti että laitapuolustaja Ölander pelasivat Koskelan alaisuudessa Klubi 04:ssä.
Hyökkääjä Jokelaisen uraa taas on seurattu mielenkiinnolla laajemminkin. Vuoden englantilaisen Stoken akatemiaa edustanut Jokelainen pelasi viime kaudella Veikkausliigaa Ilveksen paidassa.
Koskelan mukaan RoPS jatkaa tämän kolmikon myötä valitsemaansa linjaa nuorten pelaajien kehittäjänä. Seuran pyrkimys on etsiä enemmän jalostettavaa potentiaalia kuin valmiita pelaajia.
Tammikuussa käynnistyvälle harjoitusjaksolle on tarkoitus saada kokoon kaikki ne mielenkiintoiset nuoret suomalaispelaajat, joiden kanssa varsinainen työnteko aloitetaan.
– Nämä kolme pelaajaa ovat profiililtaan taitavia. Viime kauden joukkueeseen verrattuna tarvitsimme lisää myös pallollista osaamista, Koskela kertoo seuran tiedotteessa.
– Pallollinen taito ei tietenkään ole ainoa haettu ominaisuus, mutta yksi tärkeimmistä. Tommi, Niklas ja Henrik ovat nuoria, kunnianhimoisia pelaajia, joita pyrimme talven aikana auttaa ja kehittää kohden hyvää Veikkausliiga-pelaajaa.
ODOTETTUJA PELAAJAUUTUSIA: RoPS hankki kolmen pelaajan verran nuorta lahjakkuutta. Tommi Jäntti, 18, Niklas Jokelainen, 18, sekä Henrik Ölander, 21, siirtyvät RoPS-paitaan! Tervetuloa 

rops.fi/edustusjoukkue…
rops.fi/edustusjoukkue…
LUE MYÖS:
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
