Skandaali muhii Nations Leaguessa – tuomari lupasi Ruotsille kaksi rankkaria
Kuva: Getty Images
Nations Leaguen lauantaisen ottelun Turkki-Ruotsi ympärille on syntynyt iso kohu. AS:n mukaan Turkki saattaa vaatia jopa tuloksen mitätöimistä, sillä Ruotsin lehdistössä on noussut esille epäilyttävä yksityiskohta tuomarin toiminnasta.
Ruotsi voitti ottelun 1-0 Andreas Granqvistin rankkarimaalilla. Voittonsa myötä se pudotti Turkin B-liigasta C-liigaan ja nousi itse kuilun partaalta taistelemaan jopa lohkovoitosta. Hyökkääjä Marcus Bergin lausunto asetti kuitenkin tuomarin riippumattomuuden epäilyksen alaiseksi.
Berg kertoi haastattelussa jutelleensa romanialaistuomari István Kovácsin kanssa tauolla. Berg protestoi, koska hänen mielestään Ruotsi olisi ansainnut ensimmäisellä puoliajalla rankkarin. Kovács vastasi lupaamalla toisella jaksolla näitä kaksi. 71. minuutilla pallo vietiinkin pilkulle. Rikottu pelaaja oli juuri Berg.
– Juttelin tuomarin kanssa puoliajalla. Hän sanoi minulle: ”Jos se oli rankkari, niin saat toisella puoliajalla kaksi”, Berg kertoi Aftonbladetin mukaan.
– Minulle se oli päivänselvä pilkku. Puolustaja veti minut maihin, sillä muuten olisin päässyt puskemaan.
Sitä Berg ei myönnä, että hänen rupattelunsa oikeudenjakajan kanssa olisi johtanut ratkaisevan rankkarin antamiseen.
– En tiedä. Muidenkin mielestä se oli selvä pilkku. Saimme yhden kahdesta, mutta ehkä olisimme voineet saada kaksikin.
AS:n kertoman mukaan Berg oli lausunnoissaan vielä perusteellisempi.
– Istuin tuomarin kanssa pukukopissa ja selvitin hänelle näkökantani. Hän lupasi minulle näin: ”Katson videon tilanteesta ja jos huomaan, että tein virheen siinä tilanteessa, missä väität, annan sinulle kaksi rankkaria toisella jaksolla”, Bergin kerrotaan sanoneen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Vedonlyöjä.comilta raju tyrmäys HJK:lle – ”Mestaruuden todennäköisyys vain 10 prosenttia”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Mikä on Lionel Messin kunto? Taas huolestuttava merkki
- Ei näin! Portugalin tähti löi vastustajaa juuri ennen MM-kisoja
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Jesse Jorosen ja Joel Pohjanpalon Palermo teki tarjouksen Paulo Dybalalle