Suomen U17-tyttöjen matka MM-turnaukseen alkoi – ”Kaikki ovat täydessä tikissä”
Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti keskiviikkona matkansa Uruguayhin, jossa se osallistuu ikäluokan MM-lopputurnaukseen.
Marko Salorannan valmentama joukkue treenasi vielä keskiviikkona Vantaalla ja suuntasi sieltä lentokentälle.
Minihelmarit pääsivät MM-kisoihin sijoittumalla kevään EM-lopputurnauksessa kolmanneksi.
PK-35 Vantaan Emma Immonen kertoi tiistaina lehdistötilaisuudessa, että valmistautuminen MM-huipennukseen on sujunut hyvin.
– Joukkueemme WhatsApp-ryhmäämme tulee viestejä vähän väliä. Valmistautumisemme on mennyt hyvin. Sarjat on saatu päätökseen ja olemme treenanneet fiksusti ennen kisoja. Olemme varmasti valmiita pelaamaan.
Suomi voitti lokakuussa kisojen kenraalimaaottelussaan EM-hopeamitalisti Saksan 3-2-lukemin vieraskentällä.
– Saksan matka oli meille todella hyvää valmistautumista. Olemme tehneet kaikkemme, että olemme valmiita Uruguayhin, PK-35:n Alisa Hokkanen kertoi.
– On ollut tietysti jokaisen omalla vastuulla, että henkilökohtainen valmistautuminen menee täydellisesti. Olemme saaneet paljon ohjeita. Uskon, että kaikilla on selkeä punainen lanka, mitä on noudatettu. Kaikki ovat täydessä tikissä, HJK:n Annika Huhta kommentoi.
Suomi avaa kisat 13.11. Uutta-Seelantia vastaan. Ghana kohdataan 16.11. ja emäntämaa Uruguay 20.11. Yle näyttää Suomen ottelut sekä 1.12. pelattavan finaalin suorina lähetyksinä.
"Olkaa rohkeita omia itsejänne ja näyttäkää, mistä Suomi on tehty. Tsemppiä!"
U17-tytöt lähtevät tänään alkuillasta kohti Uruguayta ja MM-lopputurnausta

#Helmarit toivottaa onnea matkaan! #Pikkuhelmarit #U17WWC
U17-tytöt lähtevät tänään alkuillasta kohti Uruguayta ja MM-lopputurnausta
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa