River Platen päävalmentajan Marcelo Gallardon mielestä päätös siirtää Copa Libertadoresin finaali Madridiin on ”absurdi”.

Libertadoresin finaalin ensimmäinen osa Riverin ja Boca Juniorsin välillä päättyi lukemiin 2-2. Ottelu pelattiin Bocan kotistadionilla La Bomboneralla.

Toinen osa piti pelata Riverin El Monumentalilla, mutta ottelua jouduttiin ensin viivyttämään ja sitten siirtämään, koska River Platen kannattajat hyökkäsivät Bocan joukkuetta kuljettaneen bussin kimppuun.

Etelä-Amerikan jalkapalloliitto Conmebol päätti lopulta siirtää toisen osan pelattavaksi Espanjan Madridiin Santiago Bernabéulle. Ottelu pelataan 9. joulukuuta.

[readmore from=Copa-Libertadores]

River Plate kertoi viime viikolla tiedotteessaan, että se ei suostu siirtämään toistaa osaa muualle. Boca Juniors taas haluaisi, että River diskataan bussihyökkäyksen takia. Boca on uhannut jopa viedä tapauksen Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen (Cas), jos Conmebol ei julista sitä mestariksi.

Myös River-luotsi Gallardo ilmaisi pettymyksensä ottelun siirrosta.

– He tekivät päätöksen. Ei sillä väliä, kuinka absurdi se on, mutta he tekivät päätöksen. Mitä odotatte minun sanovan? En voi sanoa kaikkea, mitä ajattelen ja tunnen tällä hetkellä, kommentoi Gallardo FourFourTwon mukaan.

– En aio tehdä niin, koska meidän on keskityttävä peliin valmistautumiseen parhaalla mahdollisella tavalla, jotta voimme puolustaa kannattajiamme parhaamme mukaan.

– Me olemme ainoita, jotka voivat puolustaa kannattajiamme kentällä ensi sunnuntaina. Kukaan muu ei siihen pysty.

Gallardo uskoo, että tämän vuoden finaali tullaan muistamaan häpeällisenä tapahtumana.

– Copa Libertadores, joka pelataan 10 000 kilometrin päässä kotoa. Jonain päivänä tulemme ajattelemaan kaikkea, mitä nyt on tapahtunut, ja ehkä me muistamme tämän täysin häpeällisenä tapahtumana.

– Me emme voi tehdä mitään, koska meidän on pelattava tämä ottelu, mutta meidän kannattajamme ryöstettiin. Meidän kannattajiltamme ryöstettiin tämä mahdollisuus.