Haka hankki nuoren puolustajan TPS:stä – ”Halusin uusia haasteita”
Kuva: Juha Tamminen
Puolustaja Niklas Friberg on solminut Ykkösessä pelaavan FC Hakan kanssa 1+1 -vuotisen sopimuksen.
Friberg, 22, siirtyy Valkeakoskelle Turun Palloseurasta, jossa hän vietti edelliset 4,5 vuotta. Alkujaan hän on Salon Palloilijoiden kasvatti.
– Neljä ja puoli vuotta Turussa oli hyvää aikaa, mutta halusin uusia haasteita uralleni. Hakan kanssa saimme sopimuksen nopeasti maaliin, viime torstaina FC Lahti -pelissä ensimmäisen ottelunsa Hakan paidassa pelannut Friberg kertoo seuran sivuilla.
Friberg on pelannut urallaan 33 Veikkausliigan ottelua ja 29 poikien maaottelua. Viime kausi TPS:n kanssa Veikkausliigassa päättyi pettymykseen, kun kutsu kävi karsintojen kautta sarjaporrasta alemmas.
– Vähän kaksijakoiset fiilikset jäivät viime kesästä. Kausi alkoi osaltani hyvin, mutta loppua kohden vastuu väheni. Myös joukkueen osalta tuli pettymys, kun lopulta putosimme, Friberg toteaa.
– Koen, että pystyn auttamaan Hakaa monipuolisuudellani. Kaikki pelipaikat puolustuksessa käyvät, mutta ehkäpä se topparin tontti on mieluisin.
Hakan päävalmentaja Teemu Tainio on Fribergin sopimukseen erittäin tyytyväinen.
– Hän omaa jo kokemusta Veikkausliigasta ja on käyttökelpoinen monelle puolustuksen paikalle. Nopea ja kimmoisa pelaaja, joka omaa hyvän pelikäsityksen.
FC Haka on tehnyt myös vuoden mittaisen jatkosopimuksen hyökkääjä Antto Hilskan kanssa. Hilska, 25, on pelannut Hakassa loppukesästä 2017 lähtien.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brasilia oli pulassa avausottelussaan – Carlo Ancelotti ”huolissaan”
- Ranskalaislegenda: Ousmane Dembélé on riskitekijä MM-menestykselle
- MM-kisoissa vastakkain turnauksen nuorin ja vanhin valmentaja
- Saksan Julian Nagelsmannilta päivitys Manuel Neuerin pelikunnosta
- Miksi MM-kisojen kohutilannetta ei näytetty televisiossa? FIFA kommentoi
- Ärsyttävätkö MM-pelien mainoskatkot? Kaksi uutta selainpeliä pitää ajatukset jalkapallossa
- FIFA teki kädenojennuksen USA:ssa käännytetylle somalituomarille
- Analyysi: Miksi ei ole olemassa hyviä jalkapalloelokuvia?
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi