Huhu lainapestistä – saako Joel Pohjanpalo kilpailijan Ballon d’Or -voittajan pojasta?
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkuehyökkääjä Joel Pohjanpalo on ollut koko syyskauden ”telakalla” jalkavamman ja pitkän kuntoutusjakson vuoksi, mutta on tiettävästi palailemassa harjoituksiin joulukuussa. Jos optimistimmat arviot pitävät kutinsa, voi Pohjanpalo palailla pelihommiin tammikuussa.
Pohjanpalon siirtymistä lainalle ei liene pois suljettu, mutta vailla parempaa tietoa hän on edelleen Bayer Leverkusenin hyökkääjä. Helpolla Pohjanpalo ei kuitenkaan pelipaikkaa Leverkusenin kärjestä itselleen raivaa, sillä joukkueella on riveissään jo 26-vuotiaat Kevin Volland, Lucas Alario ja Isaac Kiese Thelin.
Kaiken lisäksi kilpailutilanne saattaa tammikuussa kiristyä entisestäänkin, sillä ranskalaisen RMC Sportin mukaan Bayer Leverkusen on yksi hyökkääjä Timothy Weahista kiinnostuneista joukkueista. Weahin isä, Liberian nykyinen presidentti George Weah voitti Ballon d’Orin vuonna 1995 – Jari Litmasen sijoituttua äänestyksessä kolmanneksi.
18-vuotias Timothy Weah debytoi Paris Saint-Germainin edustusjoukkueessa viime keväänä ja pääsi pelaamaan elokuussa kolme kertaa PSG:n kilpailullisissa otteluissa. Näissä kolmessa pelissä – ja vain 143 minuutissa – syntyi kaksi maalia, mutta siitä huolimatta Weahia ei ole tämän jälkeen enää PSG:n kokoonpanossa nähty.
– Olen valmis lähtemään tammikuussa lainalle, tarjoamaan kykyni toisen joukkueen palvelukseen ja katsomaan, mitä saan aikaiseksi kauden toisella puolikkaalla, Weah totesi jo lokakuun alussa RMC Sportin mukaan.
Leverkusen ei kuitenkaan ole ainoa saksalaisseura, joka on 8 A-maaottelua USA:n paidassa pelanneesta Weahista kiinnostunut. Nuorukaista tavoittelee myö VfB Stuttgart. Molemmat seurat ovat tiettävästi jo avanneet neuvotteluyhteyden PSG-johdon kanssa. Myös Ranskan pääsarjaseurojen Amiensin ja Strasbourgin uskotaan havittelevan Weahia lainalle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta