Huuhkajat-vahti taas joukkueensa kuukauden pelaaja – saa pian uuden pomon
Kuva: Getty Images
Huuhkajien maalivahtikolmikkoon Nations Leaguessa kuulunut Anssi Jaakkola on vallannut ykkösvahdin paikan Englannin Mestaruussarjan Readingissa. 31-vuotias veräjänvartija oli vielä alkukaudesta Readingin kakkos- tai kolmosvahti, mutta sai tilaisuutensa 13. sarjakierroksella 20. lokakuuta.
Reading voitti heti Jaakkolan ensimmäisen ottelun (Millwallia vastaan 3-1), ja sen jälkeen suomalainen on pelannut seitsemän Readingin kahdeksasta ottelusta. Otteet ovat olleet myös erinomaisia, sillä ylityöllistetty Jaakkola on pitänyt Readingia mukana monissa vaikeissa otteluissa.
Kannattajien mieleen Jaakkolan otteet ovat selvästi olleet, sillä fanit äänestivät hänet The Tilehurst Endin äänestyksessä toisen kerran peräkkäin Readingin kuukauden pelaajaksi. Marraskuun äänestyksessä Jaakkola sai 44,8 % äänistä. Jaakkola päästi marraskuun kolmessa ottelussa kolme maalia ja pelasi Wigania vastaan nollapelin.
Kaikista Mestaruussarjan maalivahdeista Jaakkola on tehnyt eniten torjuntoja otteluita kohden (5).
Jaakkola on ohittanut Readingin maalivahtihierarkiassa Sam Walkerin ja Vito Mannonen. Toivoa toki sopii, että luottamus säilyy myös uuden valmentajan alaisuudessa, sillä Reading tiedotti torstaina antaneensa valmentajalleen Paul Clementille potkut.
Clement otti Readingissa ohjakset maaliskuun lopussa, kun hän korvasi edellisen managerin Jaap Stamin. Clement onnistui pitämään joukkueen sarjassa vaikean kauden päätteeksi, mutta uusi kausikaan ei ole erityisen valoisa ollut.
Reading on pelannut kaudella 2018-2019 22 ottelua, ja on saavuttanut näistä vain viisi voittoa. Joukkue on 24 joukkueen sarjassa sijalla 21.
Paul Clementin seuraajaa ei vielä nimetty.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana