Kahdet EM-kisat kokenut Helmarit-vahti päättää menestyksekkään pelaajauransa
Kuva: Juha Tamminen
Helmareiden Minna Meriluoto päättää pitkän pelaajauransa. 33-vuotias maalivahti edusti naisten A-maajoukkuetta vuosina 2006-2018.
Meriluoto pääsi kokemaan kahdet EM-kisat Helmareiden paidassa. Kokeneen pelaajan päätökseen vaikuttivat tämän kauden loukkaantumisongelmat.
– Motivaatiota pelaamiseen oli läpi kauden, mutta olen kärsinyt jonkun verran vaivoista ja loukkaantumisista viimeiset kaksi vuotta. Kovin montaa vuotta minulla ei olisi enää ollut jäljellä ja aika tuntui nyt sopivalta, Meriluoto kertoo Palloliiton tiedotteessa.
– Olen tyytyväinen koko uraani ja tähänkin vuoteen. En halua lopettaa tilanteessa, että olen ihan rikki ja loppuun palanut. Nyt minun pitää rehellisesti hyväksyä, että lopettaminen tuo varmasti mukanaan myös kipuilua, jalkapallo on ollut elämässäni aina.
Meriluoto pelasi viimeiset kautensa Naisten liigaa HJK:n riveissä. Ulkomailla maalivahti loi uraa Ruotsissa Damallsvenskansissa Umeå Södran, Hammarbyn, DFF:n, Jitex BK:n ja Vittskjö GIK:n väreissä.
Maajoukkuetasolla otteluja kertyi vyölle peräti 64 kappaletta. Meriluoto muodosti laadukkaan maalivahtikaksikon yhdessä Tinja-Riikka Korpelan kanssa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite