Mika Ääritalo jatkaa Turun Palloseurassa – joukkueeseen myös uusi ulkomaalaishyökkääjä
Kuva: Juha Tamminen
Ykköseen valmistautuva Turun Palloseura ja hyökkääjä Mika Ääritalo ovat solmineet kauden 2019 kattavan jatkosopimuksen. Ääritalo, 33, aloittaa näin jo 14. kautensa TPS:n edustusjoukkueessa.
Ääritalo debytoi TPS-paidassa Ykkösessä jo vuonna 2002. Hän siirtyi sen jälkeen kahdeksi kaudeksi Aston Villan akatemiaan Englantiin. Ääritalo palasi Suomeen ja TPS:n Veikkausliiga-joukkueeseen kaudeksi 2005. Hän viimeisteli ensimmäisen liigamaalinsa Turun derbyssä FC Interiä verkkoon toukokuussa 2006. Muut Veikkausliiga-pelaajat äänestivät hänet Vuoden tulokkaaksi kauden 2006 päätteeksi.
Ääritalo edusti TPS:ää Veikkausliigassa yhtämittaisesti kaudesta 2005 aina kesään 2014 asti. Hän on voittanut TPS:n paidassa Suomen Cupin kaudella 2010 sekä neljä SM-pronssia kausina 2007, -09, -10 ja -12. Hän siirtyi kesken liigakauden 2014 saksalaisen Holstein Kielin riveihin.
Kauden 2015 hän pelasi Veikkausliigaa FC Lahden paidassa siirtyen sieltä seuraavaksi kaudeksi Kuopion Palloseuraan. TPS:n riveihin Ääritalo palasi kaudeksi 2017 ja hän oli nostamassa kauden päätteeksi raitapaitoja takaisin Veikkausliigaan. Hän oli kaudella 2018 TPS:n paras maalintekijä Veikkausliigassa kahdeksalla maalillaan.
TPS:n viime kausi päättyi pettymykseen, kun KPV oli liigakarsinnassa vierasmaalisäännön turvin parempi.
Ääritalo on pelannut urallaan yhteensä 285 Veikkausliigan ottelua ja viimeistellyt niissä 61 maalia. Hän on pelannut urallaan myös kuusi A-maaottelua sekä 39 nuorten ja poikien maaottelua.
– ”Ärtsi” on erittäin monipuolinen pelaaja ja viime kausi oli ehkä jopa hänen parhaansa Veikkausliigassa. Seuralle on todella suuri asia, että hän jatkaa täällä. Meidän pitää kuormittaa häntä ennen varsinaisen kauden alkua järkevällä tavalla, että hän pystyy pelaamaan taas ehjän kauden, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen painottaa seuran verkkosivuilla.
TPS kertoo vahvistaneensa hyökkäystään myös kolumbialaiskärki Eliécer Espinosa Calvolla, joka solmi kauden 2019 kattavan sopimuksen turkulaisten kanssa.
Espinosa, 22, saapui Suomeen elokuussa 2018 ja hän pelasi loppukaudesta Ykkösessä Klubi 04:n riveissä neljä ottelua viimeistellen niissä kaksi maalia. Espinosan viimeisin seura ennen Suomeen saapumista oli Kolumbiassa FC Leones.
– Hänen Suomeen tuloonsa liittyy hieman epäonnea. Espinosa ei ollut ihan täydessä kunnossa tänne tullessaan ja sitä seurasi loukkaantuminen syksyllä. Hän tuli tänne kuitenkin alun perin HJK:n kontaktien kautta. Espinosalla on poikien maajoukkuetaustaa Kolumbiasta, ja se on jo nähty, että hän on lahjakas pelaaja. Odotukset hänen suhteen ovat aika suuret, Pikkarainen myöntää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Kanadan valmentaja piti hienon puheen pelaajilleen: ”Te olette sankareita”
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan