MM-kisojen venäläistähdellä vaikea kausi käynnissä – menikö seuravalinta mönkään?
Kuva: Getty Images
Aleksandr Golovin oli viime kesänä Venäjän MM-kisoissa puolivälieriin yltäneen isäntäjoukkueen kirkkaimpia tähtiä.
Hän oli kisojen jälkeen haluttu pelaaja. Huhujen mukaan mm. Chelsea seurasi Golovinin, 22, otteita suurella mielenkiinnolla.
Venäläistaituri valitsi uudeksi seurakseen kuitenkin Ranskan pääsarjassa Ligue 1:ssä pelaavan AS Monacon. TsSKA Moskova sai hänen kauppaamisestaan 30 miljoonaa euroa.
Tammikuun lähestyessä voidaan kysyä, menikö Golovinin seuravalinta nappiin vai ei. Kauden ensimmäinen kuukausi jäi väliin nilkkavamman takia, eikä Golovin ole ollut parhaimmillaan loukkaantumisensä jälkeenkään.
Golovinin pelit päättyivät tänä vuonna ennenaikaisesti, sillä hänet poistettiin suoralla punaisella kortilla kentältä 16. joulukuuta sarjaottelussa Lyonia vastaan.
Jos Golovinin kausi on ollut pettymys, niin samaa voi sanoa myös Monacon sesongista. Toissa kaudella Ranskan mestaruuden voittanut ja viime keväänä hopeamitalit napannut Monaco taistelee putoamista vastaan.
Ruhtinaskunnan ylpeys on voittanut 19 sarjapelistään vain kolme. Lokakuussa päävalmentajaksi palkattu Thierry Henry ei ole onnistunut kääntämään Les Monégasquesin kurssia. Mestarien liigassa Monaco jäi lohkossaan viimeiseksi.
Golovinin on huhuttu lähtevän Monacosta tammikuun siirtoikkunassa. Pietarin Zenitin kerrotaan olevan valmis tuomaan hänet takaisin Venäjälle.
Pelaajan agentti Oleg Artyomov kertoi kuitenkin Championatille, ettei viiden vuoden sopimuksen tehnyt Golovin kaipaa muualle.
– Aleksandr keskittyy vain suoriutumiseen Euroopassa. Hän tulee jatkamaan Monacossa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran