RoPS hankki hyökkääjälupauksen Ykkösestä
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Matias Tamminen siirtyy Rovaniemen Palloseuraan. RoPS:n ja Tammisen, 17, sopimus on kaksivuotinen. Tammisen edellinen seura oli Ykkösen FC KTP.
Päättyneellä Ykkösen kaudella Matias Tamminen oli yksi seuratuimmista nuorista pelaajalupauksista. Raamikas keskushyökkääjä herätti mielenkiintoa useammassakin seurassa. Hän pelasi viime kaudella Ykkösessä seitsemän ottelua ja teki yhden maalin.
Rovaniemelle Tamminen saapui ensimmäisen kerran marraskuun testijaksolla. Viikko Napapiirillä vahvisti RoPS:n päävalmentaja Toni Koskelan ennakkokäsitystä uudesta pelaajastaan.
– Matias on yli 190-senttinen kaveri, nopea, urheilullinen ja liikkuu luontevasti. Hänellä on sellainen profiili, joka herättää aina mielenkiintoa, Koskela kuvailee seuran tiedotteessa.
– Tällä hetkellä meillä on sentteriosastolle kokenut Aleksandr Kokko ja hänen takanaan läpimurtoa hakevia nuoria kuten Matias Tamminen, Niklas Jokelainen sekä Sampo Ala.
Tamminen itse odottaa tulevia haasteita. Hyökkääjä kertoo, että jo viime kesänä seuraavan kauden tavoitteeksi oli asetettu paikka Veikkausliigassa.
– Nyt on vain tehtävä töitä sen eteen, että saan mahdollisimman paljon peliaikaa. Pidemmän jakson tavoite on tietenkin siirto Euroopan kentille, Tamminen sanoo.
Vaikka mies olisi haluttu pitää myös Kotkassa, Tamminen uskoo, että RoPS on hänelle juuri oikea vaihtoehto.
– Tämä tulee olemaan iso haaste. Pääsen treenaamaan hyvässä ympäristössä sekä valmennuksessa, joka taatusti pystyy kehittämään nuorta pelaajaa.
– RoPS taas saa minusta isokokoisen pelaajan, joka janoaa maaleja. Olen hyvä boksissa. Pystyn pelaamaan sekä selkä maaliin päin, että hakemaan myös pystyjuoksuja.
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa