Valioliiga: Bournemouth kääntää kurssinsa – luvassa jälleen paljon maaleja
Valioliiga
Bournemouth – Huddersfield Town
Tiistai 21.45
Bournemouth päättää orastavan voitottoman putkensa?
Pääsimme viikonloppuna lunastamaan Cityn ja Bournemouthin pelin neljän maalin tuloksella, vaikka se viime hetkiin jäikin. Bournemouth pelasi kelvollisen avauspuolikkaan, mutta hieman vauhti hiipui toisella jaksolla Cityn lisättyä kierroksia. Nyt vastaan tulee sarjan heikoimpiin kuuluva Huddersfield. Tämä on juuri sopiva ottelu Bournemouthin orastavan voitottoman putken katkaisemiseksi.Maalimäärissä isompi etu
Odotimme Bournemouthin viime aikojen heikompien tulosten nostavan vedonvälittäjien kertoimia hieman tämänhetkistä korkeammalle. Kotijoukkue kuitenkin tiedetään kotonaan kovaksi ryhmäksi, eikä tarjolla ole kuin 1,65-1,70 tasoisia kertoimia. Tämä ei meille aivan riitä – haemme isompaa lunastusta Bournemouthin team total-vedolla. Joukkueen tehdessä vähintään kaksi maalia, veto osuu kertoimella 1,75. Pidämme tätä mielekkäänä yrityksenä, vaikka sama kohde olisi mennyt pieleen Bournemouthin kohdalla viisi kertaa viimeisestä kuudesta yrittämästä. Joukkue on kohdannut todella hankalia vastustajia viime aikoina ja pystynyt kuitenkin maalintekoon niin Arsenalia kuin molempia Manchesterin hirmujakin vastaan. Bournemouthin tehtyjen maalien keskiarvo on suhteellisen hankalasta otteluohjelmasta huolimatta 1,71. Huddersfield on vieraissa päästänyt peräti 2,33 maalia ottelua kohti.Nappaa 100€ riskitön veto näin ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja tee talletus. 3. Lyö veto otteluun Bournemouth – Huddersfield Town ja kohteeseen Bournemouth yli 1,5. Jos Bournemouth tekee vähintään kaksi maalia, saat 175€ riskittömän 100€ vedon avulla. Jos maaleja nähdään alle kaksi, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti