Ykkösen mestarivalmentaja avasi HIFK:n uuden päävalmentajan etsintää – ”Siihen tarvitaan sellainen kaveri..”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan palaava HIFK etsii edelleen uutta päävalmentajaa. Ykkösen voittanut helsinkiläisseura vahvisti aiemmin, että viime kauden luotsi Teemu Kankkunen jatkaa mukana seuran valmennuksessa.
Kankkunen ei kuitenkaan tule olemaan HIFK:n päävalmentaja, koska häneltä puuttuu Uefan Pro -valmentajatutkinto.
Tutkinto vaaditaan jokaiselta pääsarjatason valmentajalta.
Kankkunen aikoo suorittaa Uefa Pro:n ensi vuoden aikana.
– Isossa kuvassa se on käytännössä näin. En saa olla virallisesti siinä. Käyn Uefa Pro:n Kankkunen vahvisti Veikkausliigan verkkosivuilla.
– On ymmärrettävää, että siihen tarvitaan sellainen kaveri myöskin lisenssin puolesta mutta myös sellainen, joka pystyy touhuamaan siinä silloin kun en ole paikalla.
Kankkunen vakuuttaa antavansa täyden panoksensa HIFK:lle alentuvasta tittelistä huolimatta.
– Ei se ole minulle mikään arvovaltakysymys. Ei haittaa yhtään, vaikka joku toinen nimetään päävalmentajaksi. Pitää kuitenkin käydä Uefa Pro ensi vuonna ennen kuin voi virallisesti olla päävalmentaja. Ei ole kiirettä tai hätää sen suhteen, valmentaja totesi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Virallista: Juho Lähteenmäki, 19, solmi pitkän jatkosopimuksen Nordsjællandin kanssa
- Niklas Pyyhtiä paljasti, mihin haluaisi päästä pelaamaan: ”Junnusta asti ollut fani”
- Tällainen pelaaja on Ryan Mahuta – kertoi SuomiFutikselle, mitä tuo Huuhkajiin
- Pikkuhuuhkajat – Suomen U21-maajoukkue
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Apuvalmentajalta vuolaat kehut Toni Koskelalle: ”Arvostan sitä valtavasti…”
- Niklas Pyyhtiä paljasti, mihin haluaisi päästä pelaamaan: ”Junnusta asti ollut fani”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Tällainen pelaaja on Ryan Mahuta – kertoi SuomiFutikselle, mitä tuo Huuhkajiin
- Oliver Antman sanoi SuomiFutikselle, millaista seurasiirtoa tavoittelee – ”Kun Rangersissa alkaa kulkea…”