HIFK-maalitykki palaa tuttuun seuraan: ”Totta kai tuntuu hyvältä”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n nousua takaisin Veikkausliigaan viime kaudella peräti 12 maalin edestä vauhdittanut Tuomas Mustonen ei jatka muun joukkueen tapaan sarjaporrasta ylempänä – vaan yhtä alempana.
33-vuotiaan hyökkääjän seura on tulevalla kaudella Kakkosta pelaava, pohjoishelsinkiläinen Gnistan. Mustonen on edustanut Kipinää aiemmin yhteensä kahdeksan vuoden ajan.
– Olen saanut Gnistanilta todella paljon, joten tuntuu todella hienolta palata seuraan. Viime vuonna peli kulki hyvin, ja pian kauden päättymisen jälkeen teki mieli päästä takaisin futiskentille. Gnistanista on osoitettu viime kauden päättymisestä lähtien kiinnostusta, joka on totta kai tuntunut hyvältä, Mustonen sanoo Gnistanin sivustolla.
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha

- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”