FC Inter Turku on vahvistanut puolustuslinjaansa 23-vuotiaalla Daan Klinkenbergillä, kertoo Noordhollands Dagblad.

Klinkenberg pyysi siirtoa Hollannin toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaavasta FC Volendamista vähentyneen peliajan myötä, ja sopimus purettiin maanantaina.

Viime kaudella Klinkenberg pelasi vielä 25 sarjaottelua oranssipaidoissa, mutta pääsi tällä kaudella kentälle vain kerran. Hän halusi löytää itselleen uuden haasteen, ja löysi sen Suomesta.

Ennen siirron varmistumista Klinkenberg kertoi lehdelle tietävänsä Veikkausliigasta vain sen, ettei siellä pelaa ketään muita hollantilaisia.

– Minulla ei ole aavistustakaan, millä tasolla tulen pelaamaan. Jätän sen täysin yllätyksen varaan. Tiedän, että olen ainoa hollantilainen. Siinä on myös jotain erityistä.

Klinkenbergin sopimus turkulaisseurassa on lähteen mukaan vuoden mittainen.