Lähde: Hollannin maajoukkuepelaaja palaamassa Valioliigaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen

Hollannin maajoukkuepelaaja Ryan Babel on kotimaansa median De Telegraafin mukaan siirtymässä loppukauden pituisella lainasopimuksella Valioliigan putoamistaistelussa mukana olevan Fulhamin riveihin.
Besiktasia edustava Babel on pelannut Valioliigaa aiemminkin, sillä kesällä 2007 hän siirtyi Ajaxista Liverpooliin. Anfieldilta hän lähti tammikuussa 2011, mutta nyt kahdeksan vuotta myöhemmin hän on palaamassa Englantiin.
Babel on kulkenut pitkän polun ennen mahdollista paluutaan Valioliigaan. Hän on lähtönsä jälkeen edustanut peräti kuutta eri seuraa.
Viime aikoina hänen otteensa ovat olleet varsin vakuuttavia ja tästä kertoo muun muassa se, että 32-vuotias laituri teki viime kaudella paluun Hollannin maajoukkueeseen pitkän tauon jälkeen ja noussut sielläkin avauskokoonpanoon.
Kaikki kilpailut mukaan lukien Babel on tehnyt tällä kaudella seurajoukkuepuolella kuusi maalia 19:sta ottelussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?

- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja