Maajoukkuemies vaipoissa MM-karsintaottelussa – ”Se oli naurettavaa”
Kuva: Juha Tamminen
Exeterissä, Englannissa syntynyt John Wilkinson oli 23-vuotias, kun hän hyvästeli synnyinmaansa alasarjafutiksen ja muutti Singaporeen. Wilkinson voitti Singapore Armed Forcesin riveissä neljä kansallista mestaruutta ja sai edustusoikeuden myös Singaporen A-maajoukkueeseen mentyään naimisiin paikallisen naisen kanssa.
Nyt Wilkinson on 39-vuotias jalkapalloeläkeläinen, joka pelasi Singaporen paidassa kunnioitettavat 29 A-maaottelua. Jalkapallokääpiön edustamisesta jäi käteen ennen muuta ikimuistoisia kokemuksia – joskaan kaikki niistä eivät ole kovin miellyttäviä. Eivät ainakaan ruokamyrkytykseen liittyvät muistot.
– Me kaikki saimme kamalan ruokamyrkytyksen, ja jotkut meistä käyttivät aikuisten vaippoja kentällä ollessaan, Wilkinson kertasi kokemaansa BBC:lle.
Meneillään oli vuonna 2007 pelattu MM-karsintaottelu Tadzhikistanissa 21 000 katsojan edessä, eikä ottelun peruminen kollektiivisen mahatautiepidemian takia tullut kyseeseen.
– Kerroimme erotuomarille ongelmistamme. Hän pyysi meitä kertomaan kiireen vilkkaa, jos meidän oli todella pakko mennä.
– Hypimme kentän laidalle pelin aikana, tyhjentelimme vaippojamme ja palasimme takaisin. Se oli naurettavaa.
– Oksentelimmekin kentälle. Se oli koko urani rankin ottelu, Wilkinson myöntää.
Singapore taisteli pelistä urhoollisesti 1-1 -tasapelin ja eteni MM-karsintoihin seuraavaan vaiheeseen. Vatsatauti ei ollut kuitenkaan ainut unohtumaton muisto ottelusta, sillä jollain pakkasella pelattua ottelua saapumaan tulleella katsojalla oli mukanaan erikoinen lemmikki.
– Kävelimme kulman taakse, ja yhtäkkiä näimme puuhun ketjulla sidotun karhun, Wilkinson hämmästelee.
– Paikalliset kaverimme eivät voineet uskoa sitä. He yrittivät ottaa kuvia karhun kanssa. Kun yksi heistä meni liian lähelle, karhu huitaisi häntä ja repi hänen paitansa hihan.
Wilkinson jäi Singaporeen asumaan peliuran jälkeenkin, ja työskentelee nyt TV-asiantuntijana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sky: Oliver Antmanin valmentaja saattaa vaihtua
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta