Poikamaajoukkuepelaaja tähtirintoihin: ”Olen aina unelmoinut HIFK:ssa pelaamisesta”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on solminut kaksivuotisen sopimuksen 17-vuotiaan Kevin Larssonin kanssa. Oikeana laitahyökkääjänä useimmiten pelaava Larsson siirtyy tähtirintoihin Käpylän Pallosta, jossa hän pelasi viime kaudella 16 ottelua Miesten Kakkosessa. Larssonille kirjattiin kaudella 2018 kaksi maalia.
Larsson on pelannut lukuisia otteluita Suomen poikamaajoukkueissa, ja hän kuuluu Suomen nykyiseen alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen.
17-vuotias Kevin Larsson ja HIFK Fotboll ovat allekirjoittaneet 2-vuotisen sopimuksen. hifkfotboll.fi/2019/01/hifk-j…
hifkfotboll.fi
HIFK ja Kevin Larsson sopimukseen
17-vuotias Kevin Larsson ja HIFK Fotboll ovat allekirjoittaneet 2-vuotisen sopimuksen. Larsson aloitti jalkapallon pelaamisen viisivuotiaana ja on vuodesta 2008 edustanut Käpylän Palloa. Hänen meri…
LUE MYÖS:
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”