Brasilia jäi jälleen rannalle nuorten MM-kisoista – Etelä-Amerikka sai uuden mestarin
Pitäisikö brasilialaisten olla huolissaan? Olkoonkin, että kisajoukkueesta jäivät pois seurajoukkuekiireiden takia muun muassa Real Madridin Vinicius Junior ja Bayer Leverkusenin Paulinho, oli viides sija Etelä-Amerikan alle 20-vuotiaiden mestaruusturnauksessa riipaiseva pettymys. Ja löytyihän Brasilian ryhmästä silti hehkutettujakin nimiä – vaikkapa kesällä Real Madridiin siirtyvä Rodrygo ja Barcelonaan matkaava Emerson.
Viides sija merkitsee samalla sitä, että Brasilia jäi toisen kerran peräkkäin rannalle alle 20-vuotiaiden MM-turnauksesta. Sama kohtalo odotti kisat loistavasti aloittanutta ja alkulohkonsa voittanutta Venezuelaa, joka hyytyi toisessa vaiheessa pahasti.
Oman hopeareunuksensa Brasilia sai siitä, että voittamalla päätösottelussaan Argentiinan se varmisti, ettei verivihollinen Albiceleste päässyt sekään juhlimaan mestaruutta. Maanosan parhaaksi U20-joukkueeksi kruunattiin sen sijaan Ecuador, jolle mestaruus tässä ikäluokassa oli maan historian ensimmäinen. Kuusi maalia tehnyt Ecuadorin Leonardo Campana oli kisojen maalikuningas.
Brasilia on viidellä mestaruudellaan Argentiinan jälkeen alle 20-vuotiaiden MM-kisahistorian toiseksi menestynein maa. Argentiinalla mestaruuksia on kuusi.
Tämänvuotiset alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelataan Puolassa 23.5.-15.6. Lohkot arvotaan 24. helmikuuta. Ensikertalaisia kisoissa ei ole lainkaan.
Euroopan viisi osallistujaa ratkaistiin viime kesän EM-turnauksessa Vaasassa ja Seinäjoella. Suomi jäi kisoissa alkulohkoon, kun kisoihin lipun lunastivat Italia, Portugali, Ukraina, Ranska ja Norja.
Kaikki MM-kisojen osallistujamaat:
Puola (isäntä) Italia Portugali Ukraina Ranska Norja Qatar Japani Etelä-Korea Saudi-Arabia Senegal Nigeria Etelä-Afrikka Mali Meksiko Panama USA Honduras Argentiina Uruguay Ecuador Kolumbia Uusi-Seelanti TahitiLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Haastattelu: Petri Vuorinen avasi HJK:n siirtoikkunasuunnitelmia