Italian jalkapalloliiton presidentti järkyttyi 20-0-farssiottelun tapahtumista: ”Loukkaus urheilua kohtaan”

Italian kolmanneksi sarjatasolla todistettiin ennennäkemätön ottelu, kun Pro Piacenza hävisi AC Cuneolle järisyttävin 0-20-lukemin viime sunnuntaina.
Talousongelmista kärsivän Piacenzan pelaajat ja valmentajat ovat joko jättäneet seuran tai menneet lakkoon maksamattomien palkkojen takia, eikä seuralla ole ollut mahdollisuutta pelata viimeisiä sarjaotteluitaan.
Piacenza on luovuttanut jo kolme ottelua Serie C:ssä tällä kaudella. Neljäs johtaisi seuran diskaamiseen koko sarjasta.
Välttääkseen luovutustappion, Piacenza nimesi pienimmän mahdollisen kokoonpanon Cuneota vastaan. Sen lisäksi että pelaajia oli vain seitsemän, kukaan heistä ei ollut vielä täyttänyt 20-vuoden ikää. Neljän miehen vajaalla pelaava vierasjoukkue koostui siis seuran junioreista.
Italian jalkapalloliiton presidentti Gabriele Gravina ei ollut ottelusta mielissään, tulkiten sen ’loukkauksena urheilua kohtaan’.
– Mitä Cuneossa tapahtui, oli loukkaus urheilua ja sen periaatteita kohtaan, Gravina kertoi Goal.comin mukaan.
– Tällaisessa surrealistisessa tilanteessa, Italian jalkapalloliiton tehtävä on valvoa kaikkia sääntöjä, suojata fanien intohimoa, toimivaa yrittäjyyttä ja sarjamme uskottavuutta. Tämä tilanne, jonka valitettavasti jouduimme todistamaan, saa luvan jäädä viimeiseksi farssiksi.
Cuneon maaliero kaksinkertaistui Piacenza-voiton myötä, kun taas maalipörssin huippua tavoittelevat hyökkääjät Hicham Kanis ja Edoardo Defendi tekivät pelissä vastaavasti kuusi ja viisi maalia.
Piacenza, joka oli esimerkiksi AC Milan -legenda Filippo Inzaghin kasvattajaseura, ei ole Serie C:n ainut talousongelmista kärsivä joukkue. Viime viikolla Matera diskattiin sarjasta samaisten pulmien vuoksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan