José Mourinho tuomittiin veropetoksesta – vaihtoi ehdonalaisen jättisakkoihin
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedista joulukuussa kenkää saanut José Mourinho on myöntänyt syyllistyneensä veropetokseen. Tunnustuksen jälkeen Mourinholle langetettiin vuoden vankeusrangaistus. Hän kuitenkin hyvittää tuomionsa ehdollisen rangaistuksen sijaan sakkoina, joiden summaksi muodostui 182 500 euroa. Se lisätään jo aiemmin mätkäistyihin 2 miljoonan euron sakkoihin.
Tuomio on peruja vuosilta 2011-2012, jolloin ”The Special One” valmensi Real Madridia. Mourinhon syytettiin olevan Espanjan veroviranomaisille velkaa tuolta ajalta kaikkiaan 3,3 miljoonaa euroa. Syyttäjän mukaan Mourinho perusti pöytälaatikkofirmoja muun muassa Brittiläisille Neitsytsaarille kuvaoikeustuloja niiden kautta hallinnoidakseen. Näitä tuloja Mourinho ei ilmoittanut veroilmoituksissaan.
Espanjassa alle kahden vuoden tuomiot kärsitään tavanmukaisesti ehdonalaisina, ellei kyse ole väkivaltarikoksesta ja jos tuomittu on ensikertalainen.
[readmore from=Mourinho-Jose]
Viime vuosien aikana lukuisat muutkin eturivin jalkapalloilijat tai silmäätekevät ovat saaneet Espanjassa tuomionsa veropetoksista. Näiden joukkoon lukeutuvat muun muassa Cristiano Ronaldo, Lionel Messi ja Marcelo.
Toisin kuin äskettäin tuomionsa saaneen Cristiano Ronaldon kohdalla, Mourinhon oikeudenkäynnistä ei tiedotettu etukäteen espanjalaismedialle. Näinpä Mourinho pääsi käymään oikeustalolla kaikessa hiljaisuudessa ilman kameroiden loistetta.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa