Kolumbia kiinnitti kokeneen valmentajavelhon – Alex Fergusonin apulaisella takana kolmet MM-kisat
Kuva: Getty Images
Kolumbia vahvisti torstaina odotetun uutisen. Se on kiinnittänyt maajoukkueensa päävalmentajaksi portugalilaisen Carlos Queirozin. 65-vuotias Queiroz seuraa tehtävässään argentiinalaista José Néstor Pékermania, joka kieltäytyi syyskuussa jatkosopimuksesta henkilökohtaisten syiden vuoksi.
Queiroz on valmentanut viimeiset kahdeksan vuotta Iranin maajoukkuetta, jonka kanssa hän koki myös kahdet ryhdikkäästi sujuneet MM-kisat. Molemmissa kisoissa Queirozin valmennustiimiin kuului myös suomalainen kuntovalmentaja Mikko Kujala, joka siirtyi täksi kaudeksi Veikkausliigaan SJK:n organisaatioon.
MM-kisoissa Queiroz on nähty myös kotimaansa Portugalin käskyttäjänä vuonna 2010. Hän luotsasi myös Etelä-Afrikan vuoden 2002 MM-kisoihin, mutta jätti pestinsä kolme kuukautta ennen turnausta.
Viiden kauden ajan Queiroz toimi Manchester Unitedissa Sir Alex Fergusonin apulaisvalmentajana. Kaudella 2003-2004 hän luotsasi Real Madridia.
Queiroz on Kolumbian maajoukkuehistoriassa neljäs eurooppalainen valmentaja, ja tällä hetkellä ainoa eurooppalainen minkään Etelä-Amerikan maajoukkueen peräsimessä. Hänen sopimuksensa on kolmivuotinen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
