Porto lähtee epäilemättä altavastaajana Mestarien liigan neljännesvälierätaistoon AS Romaa vastaan. Joukkueen kantaviin voimiin lukeutuu tälläkin kaudella 28-vuotias keskikenttäpelaaja Hector Herrera, joka teki Portolle lohkovaiheessa kaksi maalia.

Meksikolainen pelaa Portossa jo kuudetta kauttaan, joista neljättä kapteeninnauha käsivarressa. Hän on myös lukeutunut Meksikon maajoukkueen ehdottomaan parhaimmistoon kahdessa MM-turnauksessa peräkkäin.

Pian edessä saattavat kuitenkin olla viimeiset taistot Porton paidassa, sillä Herreran uumoillaan olevan siirtymässä Ligue 1:n Lyoniin. Kiinnostuksen siirtoa kohtaan vahvisti Twitterissä Lyonin puheenjohtaja Jean-Michel Aulas.

Aiemmin Herreraa on huhuttu myös La Ligaan, Tottenhamiin sekä Porton tiistai-illan vastustajaan AS Romaan. Kiinnostusta kokenutta keskikenttäpelaajaa kohtaan lisää se, että hän pääsee siirtymään siirtokorvauksetta Porto-sopimuksen umpeutuessa.

Mikäli Herreran otteita ei ole tullut juurikaan seurattua kesän MM-kisojen jälkeen, saattaa miehen ulkomuoto yllättää. Tuttu kulmikas nenä ja hivenen ulkonevat korvat ovat jääneet historiaan, sillä Herrera kävi alkusyksystä plastiikkakirurgin pakeilla.

CANCHA

@canchamural
Héctor Herrera aseguró que se sigue sintiendo la misma persona de siempre pese a la retocada plástica que se dio en nariz y orejas. refor.ma/aagsWs

Herrera antoi kauneusleikkaustaan koskien myös lausuntoja medialle. Hän puhui siitä, kuinka imagosta ja ulkoasusta on tullut nykyaikana urheilijoillekin yhä tärkeämpää.

– Haluan kertoa, että näiden kahden lomaviikon aikana päätin käydä hoidossa, josta olen nyt täysin toipunut, Herrera totesi syksyllä GQ-lehdelle Infobaen mukaan.

Myöhemmin Herrera puhui aiheesta tarkemmin meksikolaiselle lehdelle ja avasi motiivejaan.

[readmore from=Herrera-Hector]

– Minusta imago ja ulkoasu ovat tänä päivänä erittäin tärkeitä. Tietysti tiedostan myös, että viime kädessä olennaisinta on se, millainen sisimpämme on, ja millainen ihminen kuvien takaa löytyy. Usein ulkoasulle annetaan liikaa painoa.

– Koen yhä olevani sama ihminen. Olen hyvin tyytyväinen tulokseen. En koe olevani nyt parempi tai huonompi, mutta uskon tehneeni oikean päätöksen, Herrera sanoi.

– Meksikossa juorutaan paljon. En pelänyt ikäviä reaktioita, sillä aioin käydä leikkauksessa joka tapauksessa. Tärkeintä on joka tapauksessa se, mikä saa minut tuntemaan oloni hyväksi.

Ottelu AS Roma-Porto alkaa ti 12.2. klo 22, ja sitä voi seurata C Moren kanavilta.