Tiedote Suomen Cup -löylytyksen jälkeen hämmentää: ”Tavoitteena ei jatkopaikka, siis tavoitteessa ollaan”

Jalkapallon Suomen Cup ja siihen tehdyt lukuisat muutokset ovat saaneet osakseen paljon kritiikkiä viime vuosina. Useimmiten kritiikki tulee kuitenkin kannattajilta tai median taholta, eikä ainakaan kovin suoraan seuroilta.
AC Kajaani on toista maata. Ykkösen kauteen valmistautuvat pohjoissuomalaiset hävisivät Tampereella toisen peräkkäisen lohkovaiheen ottelunsa, ja tällä kertaa TPV:lle varsin tylysti numeroin 0-6. Kajaanin jatkomahdollisuudet ovat murskatappion myötä hyvin vähäiset.
Kajaanilaisia sapettavat ilmeisesti samat asiat kuin monia muitakin alempien sarjatasojen seuroja – eli ainakin se, että kilpailua pelataan halleissa ja varsin puutteellisin, rakennusvaiheessa olevien joukkuein. AC Kajaani ei edes yrittänyt kierrellä motivaation puutetta omassa ”otteluraportissaan”, jonka julkaisemme tässä kokonaisuudessaan.
AC Kajaani kärsi toisen vierastappion Suomen Cupin lohkovaiheessa, häviämällä Tampereen TPV:lle rumasti 6-0 (2-0). Talvipelit Suomen Cup-kilpailussa eivät sovi kovin hyvin AC Kajaanin suunnitelmiin, jossa joukkuetta rakennetaan vain ja ainoastaan Ykkösen kilpailuun.
Nämä ns. harjoituspelien vastustajat ovat vaan niin kovia että ilonaiheita, saatikka tuudittautumismahdollisuuksia ”hyvänolon tunteeseen” ei vain pääse syntymään. Nähtäväksi jää mitä nämä kokemukset antavat sarja-avaukseen 27.4.2019. Tavoitteenahan on taas kolmen parhaan joukko!
Mutta jotakin hyvää kuitenkin; Suomen Cupin tavoitteena ei ole jatkopaikka… siis tavoitteessa ollaan!
TPV:n omassa otteluraportissa valmentaja Anssi Ylinen suhtautui murskavoittoon lakonisesti.
– Kun ottelu päättyy numeroilla 6-0, niin ei siinä kovin paljon ole kommentoitavaa. Me olimme aivan selvästi parempia, josta kertoo sekin, ettei vastustajalla ollut yhtään kunnon tekopaikkaa, Ylinen kommentoi.
[readmore from=Suomen-Cup]
AC Kajaanin erikoista tiedotetta kommentoi Twitterissä myös Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK:n tutkintapäällikkö Jouko Ikonen.
Jos tavoitteena ei ole jatkopaikka, niin silloin kilpailuun osallistuva ei pyri urheilullisesti parhaaseen lopputulokseen, vai, Ikonen kysyy.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- Kova nimi saatavilla: Saksan maajoukkuepelaaja vapautuu markkinoille
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä