Fanien ilotulituksella kallis hinta – tuhosiko kabinettitappio jatkohaaveet?
Kuva: Getty Images
Maanantai-iltana pelattu Ruotsin cupin Göteborgin derby keskeytettiin varsin kaoottisissa tunnelmissa. IFK Göteborgin kannattajat ampuivat päätykatsomosta 90 sekunnissa noin 600 ilotulitusrakettia, ja tuomarille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin viheltää peli poikki.
Vastustajajoukkue GAIS:n maalivahti Marko Johansson jäi ilotulitusinfernon keskelle ja sai hässäkässä kuulovaurion.
Alun perin ottelua oli määrä jatkaa tällä viikolla, mutta nyt kurinpitäjät ovat päättäneet tuomita GAIS:lle ottelusta 3-0 -voiton. Peli oli keskeytyshetkellä 0-0 -tasatilanteessa.
– On kiistatonta, että pyrotekniikkaa käyttivät ja heittivät kentälle IFK Göteborgin kannattajat. Se puolestaan johti ottelun keskeytykseen. Sääntöjen mukaan seura, jonka kannattajat aiheuttavat ottelun keskeytyksen, tuomitaan häviämään ottelu, kurinpitolausunnossa kirjoitetaan.
GAIS:in kabinettivoiton myötä cupin alkulohko 8:n kaikki neljä joukkuetta ovat kahden kierroksen jälkeen tasapisteissä – kukin kolme pistettä keränneenä. GAIS johtaa lohkoa maalierolla +2, kun IFK Göteborgin maaliero on maalin verran pakkasella. Sunnuntaisessa lohkon päätöskierroksella GAIS isännöi Nyköpingiä ja IFK Göteborg vierailee Örebro SK:n kotikentällä.
IFK Göteborg on Ruotsin pääsarjahistorian toiseksi menestynein seura, joka on voittanut Ruotsin Cupin kahdesti viimeisten kuuden vuoden aikana. Nyt IFK on kuitenkin aidossa vaarassa jäädä puolivälierien ulkopuolella kannattajien törttöilyn takia.
Lähde: Aftonbladet
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui