Helmarien runkopelaaja ratkaisi AC Milanin voiton – piti joukkueensa mestaruustaistelussa

Suomen naisten A-maajoukkueen monivuotinen profiilipelaaja Nora Heroum oli tehdä joukkueelleen AC Milanille kauden ensimmäisen maalinsa, kun Rossoneri kaatoi Serie A:ssa Florentian maalein 1-0. Heroumin 52. minuutin voimakas keskitys otti kimmokkeen Florentian Michela Rodellasta, ja painui omaan maaliin. Maali merkittiin aluksi suomalaislaitapuolustajalle, mutta muutettiin sitten Rodellan omaksi maaliksi.
Cross potente di Nora Heroum, deviazione di Rodella ed è 1-0!
#MilanFlorentia 1-0
– Olen erittäin iloinen ensimmäisestä maalistani Milanissa, mutta tärkeintä oli ehdottomasti kolme pistettä. Fanit olivat tärkeitä, etenkin toisella puoliajalla. Aiomme taistella voitosta jokaisessa ottelussa, ja katsotaan lopussa, millaiseen sijoitukseen se riittää, Heroum totesi mestaruustaistelusta AC Milanin kotisivuilla.
1-0 -voiton myötä AC Milan säilytti etäisyyden sarjajohtaja Juventukseen viidessä pisteessä. Joukkueiden väliin mahtuu vielä Fiorentina, joka on kerännyt pisteen Juventusta vähemmän. Juventusta edustaa toinen pitkäaikainen Helmarien pelaaja Tuija Hyyrynen.
66 A-maaottelua pelannut Heroum on kuulunut koko kauden ajan AC Milanin luottopelaajiin ja on ollut avauskokoonpanossa kahta ottelua lukuun ottamatta kaikissa peleissä.
24-vuotias Heroum pelaa Italiassa nyt toista kauttaan. Heroumin viime kauden joukkue Brescia myi sarjapaikkansa AC Milanille, jolle meneillään oleva kausi on ensimmäinen Serie A:ssa (lue lisää).
Serie A:ta on pelaamatta vielä neljä kierrosta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan