Englannin entinen maajoukkuemies Phil Neville sanoo olleensa erittäin huolissaan pelaajien turvallisuudesta jo ennen sunnuntain välikohtauksia.

Yksittäiset katsojat ryntäsivät Aston Villan Jack Grealishin ja Manchester Unitedin Chris Smallingin kimppuun kesken ottelujen.

– Olemme saavuttaneet pisteen, jossa porttikielto ei ole yksittäisille faneille riittävä rangaistus kentälle menemisestä, tätä nykyä valmentajana toimiva Neville toteaa BBC:n verkkosivuilla.

– Tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä – joko pistemenetysten tai tyhjien stadionien muodossa, jolloin seurat joutuisivat pelaamaan suljettujen ovien takana. Mielestäni myös pelaajien ja managerien on otettava kantaa.

Jossakin vaiheessa vastaan voi tulla tilanne, jolloin valmentajat ja pelaajat sanovat, että nyt riittää. Neville olisi ymmärtänyt, mikäli Aston Villan koko joukkue olisi kävellyt pois kentältä Birminghamin derbyssä.

– Kukaan ei halua nähdä joukkueiden poistuvan kentältä, mutta mielestäni meidän on muistettava, että kaiken tämän keskiössä on pelaajien turvallisuus. En halua ylidramatisoida asioita, mutta kaikki muistavat, mitä tapahtui tennispelaaja Monica Selesille, jota puukotettiin kentällä ottelun aikana vuonna 1993.

– Meidän on alettava suojella pelaajia kunnolla, koska tarvitaan ainoastaan yksi tällainen henkilö, joka pääsee kentälle veitsen tai jonkin muun aseen kanssa. Silloin jalkapalloilijalle voi sattua pahasti seuraavalla kerralla.