Paris Saint-Germainin hyökkääjä Neymar ei osallistu Mestarien liigan otteluun Manchester Unitedia vastaan keskiviikkona, vaan parantelee vammaansa kotimaassaan Brasiliassa. Kyseenalaisesta näyttelijän maineesta koko ammattilaisuransa ajan nauttinut 27-vuotias kertoi haastattelussa miettineensä viime kesän MM-kisojen jälkeen itsekin käytöstään kentällä.

– Luin juttuja itsestäni kisoissa, ja aloin itsekin miettiä, olenko todella sukeltaja, Neymar kertoo Globolle.

Niin seura- kuin maajoukkuetasolla jatkuvassa valokeilassa elävä taituri ei kuitenkaan lopulta aivan taivu kritiikin kannalle, vaikka sanoo toki ymmärtävänsä ainakin osan siitä.

– Mielestäni minua syyteltiin kyllä liioitellusti. Osasin kuitenkin odottaa sitä, koska tuollaistahan se on aina ollut. Tiedän, että kun Brasilia häviää, siitä syytetään ensisijaisesti minua.

Myös maajoukkuetovereiden niskaan syyttelyä riitti, ja Neymar poimii yhden esimerkin, jossa hänen mielestään mentiin turhan pitkälle.

– Fernandinho oli toinen. Häntä kohtiin esitettiin sellaista kritiikkiä, jota en ymmärrä.