Entinen FC Inter -peluri tehnyt paluun kentille Kolmosessa – Mika Ojalan otteet tuoneet suurta iloa: ”Olen tosi tyytyväinen”
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka isännöi Tapiolassa FC Interiä Veikkausliigassa torstai-illan ratoksi. Espoolaiset ovat keränneet kauden kolmesta ottelustaan kuusi pistettä, kun se haki vierasvoitot Rovaniemeltä ja Kuopiosta.
Joukkueen pistetili on avaamatta vielä kotikentällä, sillä viime viikon maanantaina IFK Mariehamn kaatoi Hongan luvuin 3-1.
Inter on kerännyt puolestaan neljästä ottelusta neljä pistettä. Turkulaiset voittivat VPS:n ja pelasivat tasan Lahden kanssa, mutta kärsivät tappiot HJK:n ja SJK:n käsittelyssä. Liigauransa kauden 2017 jälkeen Interissä päättänyt Kalle Kauppi povaa tasaista ottelua Tapiolan – vielä kevätkunnossa olevalle -nurmelle.
– Uskon, että Interillä on ihan täydet saumat. Honka hävisi siellä myös IFK Mariehamnille, joten tasainen peli luvassa, mikä voi kääntyä kummalle vaan, Kauppi arvioi SuomiFutis-sivustolle.
– Kenttä on molemmille sama. Molempien futikselle olisi etua tietenkin hyvästä kentästä, mutta se on tasapuolinen nyt kummallekin, joten sillä ei ole niin suurta merkitystä, hän jatkaa.
Kauppi on nähnyt Interin alkuakaudessa paljon hyvää, vaikka pistepotti on jäänyt melko ohueksi.
– Ihan ok futista Inter on pelannut, mutta todennäköisesti he eivät ole tyytyväisiä pistesaldoon ainakaan.
– Vaikka seuraavassa pelissä tulisi tappio, ei ole paniikin aihetta vielä. Uusi koutsi ottaa oman aikansa, keskikentällä uransa luonut Kauppi tiedostaa.
Ojala ja Valencic ilahduttaneet
Hän on ollut iloinen Inter-ikoni Mika Ojalan puolesta, joka on silmin nähden nauttinut jälleen pelaamisesta vaikean viime kauden jälkeen. – Ihan loistava ollut huomata, että hän on päässyt heti tehoille ja pelaa lisäksi tosi hyvää futista. Hän on pirteällä jalalla liikkeellä. Olen tosi tyytyväinen hänen puolestaan. Homma on löytänyt takaisin raiteille vaikean viime kauden ja talven loukkaantumisen jälkeen. Inter vahvisti hyökkäystään täksi kaudeksi maalitykki Flip Valencicilla, jonka ruuti on ollut koko alkukauden kuivaa. Turkulaisten tehot ovat maanneet kuitenkin rahtusen liikaa hänen harteillaan. – Toki, jos hän joka matsiin sen 1-2 maalia painaa, niin kyllä silläkin pitkälle pääsee. Laajuutta kaivataan kuitenkin, jos hanat häneltä tyrehtyy, Kauppi kommentoi.Paluu kentille
Kauppi kertoo samaan syssyyn tehneensä paluun jalkapallokentille. 26-vuotias paimiolainen pelaa Kolmosessa Maskun Palloseuran riveissä. – On tuntunut todella hyvältä. 1,5 vuotta olin pelaamatta ja nyt se on ollut tosi, tosi kivaa. Tänään meillä on matsi Somerolla. Meillä on hyvä jengi, jossa on kiva pelata. Tuloksellisesti vielä ei ole ollut parasta, kun olemme voittaneet kolmesta pelistä yhden ja pelanneet kaksi tasan. Kauppi paljastaa, että kosketus palloon oli hieman ehtinyt koventua pitkän tauon aikana. – Ei missään nimessä ole pysynyt pallo jalassa niin hyvin kuin toivoin. Hiljalleen. Tammikuusta tähän päivään on tultu eteenpäin sen suhteen koko ajan. Honka-Inter-ottelun lisäksi Veikkausliigassa pelataan torstaina myös toinen ottelu, kun KPV isännöi IFK Mariehamnia Seinäjoella. Vahvasti tähän kauteen uudistunut IFK tulee otteluun kahden ottelun voittoputkessa. Sarjanousija KPV on puolestaan kerännyt kolmesta ottelusta vain yhden pisteen. Illan kumpikin ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta