Jalkapallolegenda Atik Ismail tietää Stadin derbyn voittajan – odottaa HJK-nuorukaiselta paljon: ”Kun ketsuppipullo räjähtää”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK:n nouseminen täksi kaudeksi takaisin Veikkausliigaan tarkoitti sitä, että myös koko kansakuntaa liikuttavat Stadin derbyt tekevät paluun. HJK isännöi tiistain ainoassa liigaottelussa nousijajoukkeutta, jonka pistetili on vielä tämän kauden osalta avaamatta.
HJK on sarjan kärjessä kerättyään kahdeksan pistettä neljästä ottelusta. Joukkue on totuttuun tyyliin ennakkosuosikki, mutta kentällä se ei tule saamaan jalkapallolegenda Atik Ismailin mukaan mitään ilmaiseksi.
– Paikallismatsit ovat oma luku sinänsä. Kyllä niissä on täysin oma tunnelmansa.
– Koko kevään IFK:sta on puhuttu huonoon sävyyn ja kritisoitu paljon, joten heillä ei ole tässä ottelussa mitään hävittävää. HJK:lla on 90 prosenttia paineista. He ovat pelanneet ”huonosti”, koska ovat voittaneet pelejä vain maalilla ja pelanneet pari tasuria, Ismail toteaa SuomiFutis-sivustolle.
Derbyt ovat hieman erilaisia tänä päivänä kuin Ismailin peliuran aikana 1970-luvulla, jolloin hän tykitti kymmeniä maaleja muun muassa HJK:lle. Tiistai-illan kokoonpanoista löytyy iso määrä pelaajia, joilla ei ole helsinkiläistä futiskasvatusta.
– Mutta jos ajattelee kansainvälisesti, niin kyllähän maailmalla ammattilaiset tietävät, millaisista asioista derbyissä on kyse, Ismail muistuttaa.
Hän veikkaa ottelun kääntyvän tänään ennakkosuosikille.
– 2-0 tai 3-1 HJK:lle. Pari maalia pitää tulla eroa. Pelissä on upea atmosfääri, yhteisö ja kunnon jalkapallokenttä, joka tuo oman tunnelmansa. Ja kesäkelit!, kolmesti SM-sarjan maalikuninkuutta aikoinaan juhlinut Ismail luettelee.
62-vuotias laji-ikoni toivoo yhdelle HJK:n nuorisokaartista onnistumisia vähitellen kauden liigapeleissä.
– Odotin jo alkukierroksilla Eetu Vertaisen läpimurtoa. Oletan, että kun se ketsuppipullo räjähtää, niin se aukeaa kunnolla.
– HJK:lla on hirveän tasainen ryhmä ja kilpailu on tosi kivaa pelipaikoista. Voin vaan kuvitella sitä painetta, mikä tulee jo siitä päivittäisestä peruskilpailusta.
Stadin derbyn studio-osuus alkaa tiistaina klo 18.00. Ottelun näkee Ruudun lisäksi myös televisiosta Jim-kanavalta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu