Corinthians – Deportivo Lara: isännät vahvoilla
Copa Sudamericana
Corinthians – Deportivo Lara
Perjantai 24.05 klo 01:15
Copa Sudamericana – vapaasti suomennettuna Etelä-American Cup – on eteläamerikkalaisen jalkapallon toiseksi arvokkain seuraturnaus Copa Libertadoresin jälkeen. Turnausta on pelattu vuosittain vuodesta 2002 lähtien ja sen menestyksekkäimmät osallistujat ovat kaksi kertaa turnauksen voittaneet argentiinalaisjoukkueet Boca Juniors sekä Independiente. Mukava yksityiskohta turnauksessa on, että otteluita pystyy seuraamaan suorina lähetyksinä TV:n kautta.
Tämän vuoden turnaus on edennyt toiselle kierrokselle, josta jatkoonmenijät ratkaistaan kaksiosaisena. Tipsiottelussamme brasilialainen Corinthians isännöi venezuelalaista Deportivo Laraa. Joukkueet kohtasivat myös viime vuonna ja jatkoonmenijästä ei ollut minkäänlaista epäselvyyttä – Corinthians on näistä joukkueista suoran mitan vahvempi.
Tasoeron lisäksi Lara ei ole muutenkaan loistanut viime aikoina. Tappioita on kertynyt vino pino ja varsinkin joukkueen puolustus on ollut riittämätön. Corinthiansin tasoista joukkuetta vastaan ongelmia on varmasti odotettavissa. Isäntien odottaisi tulevan tähän otteluun motivoituneena ja silloin kentällä on vain yksi suosikki.
Vetosuositus
Corinthiansin kerroin suorasta voitosta on matala, joten mennään tasoitusvetoihin. Aasialainen tasoitus -1.5 tarkoittaa sitä, että vedon voitollisuuteen tarvitaan kahden maalin voitto. Ja tällä mennään: vetosuositus on Aasialainen tasoitus, Corinthians -1.5 kertoimella 1,71.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö veto otteluun Corinthians – Deportivo Lara ja kohteeseen veto Aasialainen tasoitus, Corinthians -1.5. Jos Corinthians voittaa ottelun vähintään kahdella maalilla, saat 171 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Corinthians voittaa yhdellä maalilla, ottelu päättyy tasan tai Deportivo Lara voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Copa Sudamericanan ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! MLS:n lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Championshipin, Serie A:n, Bundesligan ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä! Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?