Jäähyjen käyttöönotosta jalkapallossa on vitsailtu kautta maailman sivun. Systeemiä ollaan kuitenkin testattu, ja se on todettu jossain määrin toimivaksi.

Ensi kaudesta alkaen Englannin alasarjoissa, viidennestä tasosta alaspäin, on käytössä niin sanottu ”sin bin”, eli suomeksi jäähyaitio. Fyysistä rakennelmaa, esimerkiksi jääkiekon tapaan ei kuitenkaan nähtäne, vaan pelaaja osoitetaan rangaistustilanteessa omalle vaihtopenkilleen 10 minuutin ajaksi.

Systeemi on edelleen kokeiluvaiheessa, mutta jo viime syksynä FA:n Mark Ives ylisti sitä.

– Olen ilahtunut kokeilun viime kausilla saamasta vastaanotosta. Rikkeiden kokonaismäärän laskun lisäksi kollektiivinen tunnelma kokeilun jatkamisen puolesta on ollut rohkaiseva.

Pelaaja, joka jäähylle lähetetään, saa osallistua lämmittelyyn. Kun kymmenminuuttinen on täynnä, erotuomari antaa pelaajalle luvan palata kentälle, aivan samoin kuin tilanteissa, jossa loukkantunutta huolletaan rajojen ulkopuolella.

Maalivahdin kohdalla kuvio mutkistuu hieman. Myös veräjänvartija voidaan lähettää väliaikaisesti kentältä. Tallaisessa tilanteessa kenttäpelaaja ottaa paikan maalilla. Kun varsinaisen veskarin rangaistusaika päättyy, pitää tämän palata kenttäpelaajana. Maalivahdin vaihto voi tapahtua vasta seuraavasta katkosta.

Systeemin tarkoituksena on rikkeiden kokonaismäärän vähentämisen lisäksi tähdentää erotuomarin asemaa.

– Kaikilla on osansa tehtävänä. Jäähyt ovat osa ratkaisua, mutta eivät poista ongelmia kokonaan. Seurojen on otettava vastuunsa siitä, että ne opettavat pelaajansa olemaan kiistelemättä erotuomareiden kanssa. Olemme huomanneet, että jäähyjärjestelmä johtaa juuri tähän suuntaan, Ives jatkoi BBC:lle.

Lähteet: Sportbible, BBC