Jaro vahvistui tulisieluisella hyökkääjällä – viimeksi KPV:n riveissä

© Kuva: Juha Tamminen
Nappaa riskitön veto tai talletusbonus Ilveksen voitolla!

Vahvasti kautensa aloittanut Pietarsaaren Jaro tiedottaa tehneensä sopimuksen Belgiassa varttuneen Washilly Tshibasun kanssa. Kongon Demokraattisessa Tasavallassa syntynyt Tshibasu on Ykkösen seuraajille erittäin tuttu nimi, sillä hän on pelannut Suomen toisella sarjatasolla jo neljän kauden ajan ensin OPS:ssä, sitten PS Kemissä ja viimeksi vuosina 2016-2017 KPV:ssä.

29-vuotias Tshibasu teki kahdella viimeisellä Ykkösen kaudellaan KPV:lle kahdeksan maalia per kausi. Kaikkiaan osumia on syntynyt 49 Ykkösen ottelussa 19. Tshibasu on monipuolinen pelaaja, mutta parhaiten hän viihtyy vasemman laitahyökkääjän tontilla.

– Olen tyytyväinen solmittuani sopimuksen Jaron kanssa. Tulin Jaroon tekemään parhaani ja auttamaan joukkuetta sillä energialla, joka minulla on, Tshibasu toteaa Jaron kotisivuilla.

– Olen ollut joukkueen mukana jo lähes parin kuukauden ajan ja joukkueessa on ollut hyvä ilmapiiri. Hyvän ilmapiirin lisäksi kaksi ensimmäistä ottelua ovat olleet hyviä ja jos pystyn tuomaan siihen jotain lisää, niin teen sen mielelläni.

Tshibasu muistetaan Suomessa myös elokuussa 2017 tapahtuneesta välikohtauksesta. Hänet ajettiin kahdella keltaisella ulos GrIFK-KPV -ottelussa, ja kentältä poistuessaan mies potkaisi tiettävästi pallon kohti katsojaa. Tapahtuman jälkeen Tsbihasu avautui varsin värikkäästi Facebook-tilillään (lue lisää tapauksesta täältä).

Jaro on voittanut molemmat kauden ottelunsa ja Ykkösessä toisena Hakan jälkeen. Erityisen hyvässä iskussa ovat olleet joukkueen nimekkäät meksikolaiset, sillä Luis Robles (2), Darvin Chávez ja Jahir Barraza ovat tehneet neljä pietarsaarelaisten viidestä maalista. Yhden maalin on tehnyt senegalilainen Papa Niang.

Jaro kohtaa seuraavassa pelissään vieraskentällä ensi lauantaina porilaisen MuSan.

Kaikki jääkiekon MM-kisoista: matsit ilmaiseksi, sarjataulukko, otteluohjelma…

Nappaa riskitön veto tai talletusbonus Ilveksen voitolla!

Nappaa riskitön veto tai talletusbonus Barcelonan voitolla!