Kaksi kertaa Skotlannin cupin voittanut suomalaislegenda finaalin alla: ”Celticin pelaajilla jo muut asiat mielessä”
Kuva: Getty Images
Skotlannin cupin finaali pelataan lauantaina Heartsin ja Celticin välillä. Pitkään Skotlannissa vaikuttanut ex-Huuhkajahyökkääjä Jonatan Johansson on hyvin selvillä finaalin lähtöasetelmista.
– Tietysti Celtic on selvä suosikki, voittihan se sarjankin yhdeksän pisteen kaulalla Rangersiin. Pitää kuitenkin huomioida, ettei Celticin peli loppukaudesta vakuuttanut. Tilanne seurassa on kaikin puolin avoin. Manageri Neil Lennon ei tiedä omien sanojensa mukaan tulevaisuudestaan, eikä suurella osalla pelaajista ole jatkosopimusta ensi kaudelle, Johansson kertoo SuomiFutis-sivustolle.
– Lennon on kertonut haluavansa keskittyä nykyhetkeen, mutta on selvä, että jollain tasolla epävarmuus tulevaisuuden tapahtumista voi vaikuttaa Celticin esitykseen finaalissa.
Vastustaja Hearts selvisi Johanssonin mukaan finaaliin suhteellisen helpolla.
– Hearts ei joutunut kohtaamaan yhtään pääsarjajoukkuetta cup-taipaleellaan, joten kovin syvällistä arviota Heartsin cup-vireestä ei voi antaa. Toki finaalipaikka on aina kunnioitettava asia, ei siis mitään pois edinburghilaisilta.
Rangersin palattua parrasvaloihin Skotlannin liigaan marssijärjestys on ollut entisen kaltainen. Johansson muistuttaa kuitenkin, että Hearts operoi nykyään liigan kolmanneksi suurimmalla budjetilla, ja seura aikoo panostaa vahvasti tulevaisuuteen.
– Vaikka pelasivatkin melko keskinkertaisen kauden loppujen lopuksi, Hearts pystyy kyllä haastamaan Celticin. Kyseessä on kuitenkin yksittäinen ottelu. Celtic on suosikki, mutta Heartsia ei kannata tuomita häviämään ennen aikojaan, Jonatan Johansson päättää.
Skotlannin cupin finaali Hearts-Celtic pelataan lauantaina 25.5. klo 17.00. Katso ottelu Viasatin jalkapallokanavalta tai suoratoistopalvelu Viaplayssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi