Miedz Legnica lähellä pääsarjasta putoamista – kuinka käy Petteri Forsellin?
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien kovapotkuisen Petteri Forsellin seura Miedz Legnica on lähellä putoamista Puolan pääsarjasta Ekstraklasasta. Miedz Legnica koki tiistaina toisen peräkkäisen tappionsa, kun se hävisi putoamiskamppailun kannnalta elintärkeässä ottelussa Slask Wroclawille maalein 0-2. Slask Wroclaw varmisti voiton myötä sarjapaikkansa.
Sarjanousija Miedz Legnica esitti syyskaudella pirteitä otteita, mutta vire on kadonnut pahasti kauden ratkaisuhetkillä. Viimeisestä 12 ottelustaan Legnica on voittanut vain kaksi, ja hävinnyt kuusi. Tasapelejä on neljä. Putoamissarjan kuudesta ottelusta saldo on yksi voitto, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Viimeisessä kolmessa ottelussaan Legnica ei ole tehnyt maaliakaan.
Ekstraklasan putoamissarjan viimeinen kierros pelataan ensi lauantaina. Siinä Legnica vierailee Wisla Krakovan vieraana, ja tarvitsee ottelusta ehdottomasti voiton, jos se mielii nousta putoamisviivan yläpuolelle. Wisla Krakova on kahdeksan joukkueen putoamissarjan kärkijoukkue.
Voittokaan ei Legnicalle silti välttämättä riittäisi, vaan samaan aikaan Wisla Plockin pitäisi hävitä oma ottelunsa. Wisla Plockin vire on hyvä, ja se kohtaa viimeisessä ottelussaan kotikentällään Zaglebie Sosnowiecin. Sosnowiec on sarjan ylivoimainen jumbo, jonka putoaminen on jo varmistunut. Mikäli Plock kuitenkin häviäisi, ja Legnica voittaisi oman ottelunsa, putoaisi Plock, sillä tasapisteissä etu on Miedz Legnicalla.
Miedz Legnican toiveet säilymisestä ovat siis verrattain ohuet. 28-vuotias Petteri Forsell on Legnican ylivoimainen peliaikakuningas. Forsell on tehnyt joukkueelleen kauden aikana kaikkiaan 16 maalia, joista 13 on syntynyt sarjaotteluissa. Forsell on Ekstraklasan maalitilastossa kahdeksantena. Mikäli Miedz Legnica sarjasta putoaa, luulisi siis Forsellia kohtaan esiintyvän kiinnostusta annettuihin näyttöihin peilaten.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan