TPS – TPV: TPS suosikkina ensimmäiseen kotiotteluun
Ykkönen
TPS – TPV
Torstai 09.05 klo 18:30
Ykkösen kolmas kierros potkaistaan käyntiin jo torstaina Turun Veritas Stadionilla. Illan isäntä TPS on rankattu sarjan parempaan puoliskoon ja päävalmentaja Tommi Pikkarainen on asettanut tavoitteeksi yksiselitteisesti sarjanousun. Sarjanousija TPV:n tavoitteet ovat luonnollisesti maltillisemmat. Huomattavaa on, että vielä viime syksynä torstain joukkueilla oli eroa kaksi sarjatasoa.
TPS on aloittanut sarjan kelvollisesti. Tähän asti tilillä on ansaittu voitto MYPAsta ja tasapeli EIF:in kanssa – jälkimmäisestä olisi paremmalla onnella voinut tulla voittokin. Rasitteena EIF-ottelussa oli lisäksi pelin alkuvaiheessa Rasmus Holman kuittaama ulosajo. Nyt on vuorossa kotiottelu ja mustavalkoiset ovat luonnollisesti selkeänä suosikkina ottelussa.
TPV on kairannut ensimmäisistä peleistään yhden pisteen. Anssi Ylisen suojatit sinnittelivät Hakan vieraana 1-0 tappion ja kotiottelussa MuSaa vastaan pistetili aukesi 0-0 tasapelin jälkeen. TPV:llä tuntuu olevan vaikeuksia tuloksellisten hyökkäyksien luomisessa. Keskikentälle tarvittaisiin lisää virtaa ja luovuutta. Ylinen lupaili torstaiksi joitakin muutoksia kokoonpanoon. Mielenkiintoista on nähdä, nostetaanko esim. Jari Nikkilä ykkösjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon.
Vetosuositus
TPS on joukkueista huomattavasti laadukkaampi ja sen matalat voittokertoimet ovat oikeutettuja. Petsipappa odottaa turkulaisten lähtevän rohkeasti aktiivisella pelillä liikenteeseen ja vyöryttävän hyökkäyksiään TPV:n maalille alusta asti. Otetaan vetosuosituksena Puoliaika / Lopputulos (HT/FT): TPS / TPS kertoimella 1,72. Veto on siis voitollinen, jos TPS johtaa ottelua puoliajalla ja voittaa lopulta ottelun.Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja tee talletus. 3. Lyö veto otteluun TPS – TPV ja kohteeseen Puoliaika / Lopputulos: TPS / TPS. Jos TPS johtaa puoliajalla ja voittaa ottelun, saat 172 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos tämä ei toteudu, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.Erikoistarjous: 5€ ilmaisveto jokaiseen Leijonien matsiin
tarjoaa rajoitetun ajan SuomiFutiksen lukijoille erikoisetua: saat lunastettua 5€ ilmaisvedon jokaisen Suomen alkulohkon matsiin (7×5€ ilmaisvetoa). Tarjouksen saa vain oheisen linkin kautta ja se on voimassa ainoastaan 9.5. asti. Ohjeet tarjouksen lunastamiseen: 1. Rekisteröidy ille TÄSTÄ. 2. Tee 10€ veto ennen torstaita 9. toukokuuta klo 23.59, jotta olet oikeutettu ilmaisvetoihin. 3. Ilmaisvedot maksetaan pelaajien tilille viimeistään klo 14.00 jokaisen arkipäivänä.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen