Eredivisie
Utrecht – Vitesse
Perjantai 24.05 klo 21:45

Hollannissa on tahkottu vielä sarjan päätteeksi play-offeja viimeisen Eurooppa-Liigan paikan jakamiseksi. Utrecht ja Vitesse pelaavat kaksiosaisen karsinnan selvitettyään ensimmäisen kierroksen jälkeen paikkansa tähän ”finaaliin”. Kaksiosaisissa semeissä Utrecht oli selkeästi Heraclesia parempi 5-0, kun Vitesse joutui tekemään täyden urakan pudottaessaan Groningenin 4-3. Sarjassa joukkueet olivat tasapistein viides ja kuudes. Nämä ottelut kuuluvat myös TV:n tarjontaan, joten pääset katsomaan ottelun suorana striiminä.

Utrecht joutui kyllä vielä toisessa osaottelussa tekemään täyden työn Heraclesia vastaan, mutta lopussa vastustajan avattua peliään vaihtomies Jean-Christophe Bahebeck sai vielä revittyä eroa Heraclesiin. Utrechtin sairaustuvalla ovat samat pelaajat kuin esikarsinnassakin. Utrecht on sarjassa ollut hyvin kotiriippuvainen joukkue, jonka otteluissa Eredivisien tapaan tehdään kohtuullisen paljon maaleja.

Sama pätee myös avausottelun vierailijaan, Vitesseen. Arnhemilaiset hävisivät esikarsinnan avausosan Groningenissa, mutta käänsi otteluparin edukseen 3-1 kotivoitolla. Huomattavaa on, että viime vuosina edes nämä playoffit eivät ole olleet sen vähämaalisempia kuin normaalit sarjapelit. Vitessellä ei ole mainittavia poissaoloja perjantain ottelussa.

Vetosuositus

Kyseessä ovat hyvin tasavahvat joukkueet. Kotietua on sen verran, että siinä mielessä Utrechtin pelaaminen olisi perusteltua. Kuitenkin katse kohdistuu ensisijaisesti runsasmaalisuuteen. Näissä otteluissa ei peruutella ja niinpä lähdetäänkin äänestämään maalien puolesta. Vetosuositus on Ottelussa yli 3,5 maalia kertoimella 2,55.

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö veto otteluun Utrecht – Vitesse ja kohteeseen veto Ottelussa yli 3,5 maalia. Jos ottelussa tehdään vähintään neljä maalia, saat 255 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelussa tehdään enintään kolme maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

 

Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!

TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Eredivisien ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!

MLS:n lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Championshipin, Serie A:n, Bundesligan ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä.

Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!

Lisätietoa:

Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.